Poliisi epäilee vanhuksen puukotuksen myöntänyttä miestä taposta.
Poliisi miestä epäilee taposta tämän puukotettua noin 80-vuotiaan naisen kuoliaaksi Helsingin Kontulassa viime lauantaina.
Poliisi kertoi aiemmin tiedotteessa miehen olevan yli 50-vuotias. Helsingin käräjäoikeuden tiedoista kuitenkin paljastuu, että mies on 66-vuotias. Hänellä ei ole MTV Uutisten tietojen mukaan ollut vireillä rikosasioita viimeisen 10 vuoden aikana.
Mies on kuulusteluissa myöntänyt teon poliisille. Poliisi selvittää yhä tekoon johtaneita tapahtumia ja teon syitä.
– En pysty vielä sitä avaamaan sen enempää, ja meillä on vielä paljon selvitettävää, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Piippo kommentoi motiivia MTV Uutisille.
Poliisin käsitys on yhä se, että osapuolet eivät ole tunteneet toisiaan entuudestaan ja uhri on valikoitunut sattumalta.
– Erittäin ikävä tapaus, Piippo toteaa.
Henkirikos tapahtui Kontulan metroaseman C-sisäänkäynnin edustalla kello 11 jälkeen. Poliisi sai ensihoitajilta tiedon tapahtuneesta kello 11.25.
Lue myös: 80-vuotias nainen puukotettiin Helsingin Kontulassa – ei tuntenut tekijää
Poliisi kertoo, että rikos tallentui valvontakameroihin.
– Epäilty poistui teon jälkeen Kontulasta metrolla Mellunmäkeen, josta poliisi otti epäillyn kiinni kello 12.36. Rikoksentekoväline on poliisin hallussa, kertoo Piippo poliisin tiedotteessa.
Poliisin tietojen mukaan muut henkilöt eivät ole olleet tapahtumien kulun aikana vaarassa. Poliisilla ei ole tietoa, että uhrin lisäksi muihin olisi kohdistettu väkivaltaa, sen uhkaa tai olisi muuten ollut vaarassa.
Poliisi tutki rikospaikkaa lauantaina ja lisäksi kuulee ihmisiä osana esitutkintaa.
Rikoksen tehnyttä miestä vaaditaan vangittavaksi tämän viikon aikana.

