KSML: Sakkonsa anteeksi saanut kaahari on poliisi – hyödynsi lain porsaanreikää, vetosi oikeudessa ajotaitoihinsa
Keskisuomalaisen mukaan kohuttua porsaanreikää hyödyntänyt kuljettaja on ammatiltaan poliisi. Tämä painoi myös sakon kumonneen käräjäoikeuden tuomiossa.
Kerroimme aiemmin tällä viikolla tapauksesta, jossa Pohjois-Savon käräjäoikeus oli kumonnut autoilijalle annetun sakkomääräyksen.
Taustalla oli Liikenneoikeusyhdistyksen mukaan kesäkuussa voimaan astuneen uuden tieliikennelain liikennevirhemaksujärjestelmässä oleva porsaanreikä. Tästä johtuen liikennevirhemaksua ei voida määrätä yli 20:n tuntikilometrin ylinopeudesta, mutta tuomiota ei voida antaa myöskään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ellei teko ole aiheuttanut "vähäistä suurempaa" vaaraa.
Keskisuomalaisen tietojen mukaan käräjäoikeuden vaakakupissa on painanut myös se, että kyseessä oleva ylinopeutta ajanut 53-vuotias kuljettaja on poliisi sekä poliisin pitkäaikainen ajokouluttaja. Myös vastaaja itse katsoi ammattinsa ajokouluttajana lieventäneen tekonsa aiheuttamaa vaaraa. Teko tapahtui vapaa-ajalla.
Keskisuomalainen kertoo käräjäoikeuden katsoneen, että kuljettajalla oli poliisin ja ajokouluttajan työnsä vuoksi ollut tavanomaista paremmat autonhallintataidot, eikä aiheutettu vaara – siis 21 km/h:n ylinopeus lauantaipäivänä risteysalueella – ollut vähäistä suurempi.
Syyttäjä aikoo valittaa päätöksestä.
Lähde: Keskisuomalainen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää