KRP hylkäsi kokoomuksen pyynnön arvioida uudelleen Rydmania koskevia epäilyjä

Asiassa ei ole tullut esille mitään sellaista, minkä perusteella uudelleenarviointia tarvittaisiin, KRP:n päätöksessä sanotaan.

Keskusrikospoliisi (KRP) on hylännyt kokoomuksen pyynnön arvioida uudelleen kansanedustaja Wille Rydmania koskevia epäilyjä. Kokoomus teki pyynnön sen jälkeen kun Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuussa artikkelin, jossa useat naiset kertovat Rydmanin ahdistavasta käytöksestä.

KRP teki vuonna 2020 esiselvityksen Rydmanin toiminnasta, mutta muutaman päivän jälkeen selvitys lopetettiin. Poliisin mukaan mikään ilmi tullut teko ei ylittänyt tutkintakynnystä.

Uudessa päätöksessään KRP sanoo, ettei sen tietoon ole tullut mitään sellaista, jonka perusteella päätöstä pitäisi arvioida uudelleen.

–  Pyydettyä uudelleenarviointia ei tehdä. Jos poliisille ilmoitetaan uusia tekoja tai tapahtumia, joita joku pitää rikoksena, niiden tutkinnan aloittaminen harkitaan erikseen, sanotaan KRP:n kesäkuun lopulla tehdyssä päätöksessä.

Rydman jätti tutkintapyynnön HS:stä

Useat nuoret naiset kertoivat Helsingin Sanomien viime kuussa ilmestyneessä artikkelissa Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Lehden mukaan Rydman näyttää toistuvasti hakeutuneen alaikäisten tyttöjen seuraan.

Useissa HS:n tekemissä haastatteluissa toistuu, että Rydman tarjosi alkoholia ja kehotti juomaan. Osa naisista on ollut tapahtumahetkellä alaikäisiä. Artikkelin julkaisun jälkeen KRP kertoi haluavansa kuulla kahta HS:n jutussa esiintynyttä henkilöä, joita se ei ole aiemmin kuullut.

Julkaisun jälkeen Rydman erosi toistaiseksi kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyydestä, ja hänet vapautettiin valiokuntapaikoista eduskunnassa. Lisäksi hän erosi Helsingin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan paikalta ja kokoomusryhmästä.

Maanantaina Rydman ilmoitti jättäneensä Helsingin Sanomien artikkelista tutkintapyynnön poliisille. Rydmanin mukaan artikkeli oli "syvästi leimaava" ja hän sanoo osoittaneensa lehden toimittajille, ettei sen rakentama narratiivi ollut tosi.

HS:n päätoimittaja Anu Ubaud kommentoi asiaa STT:lle sanomalla, että juttu oli huolellisesti tehty ja että siinä kuvatut asiat pitävät paikkansa.

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja.

Lue myös:

    Uusimmat