Kreikka odottaa ratkaisua lainaerästään

Kreikka ja sen velkojat hierovat tänään sopua maan seuraavasta 8,1 miljardin euron lainaerästä.

EU:n, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Euroopan keskuspankin muodostama troikka arvioi, että Kreikan talous alkaa hiljalleen elpyä ensi vuonna. Näkymät ovat kuitenkin edelleen epävarmat.

– Tärkeää kehitystä on tapahtunut, mutta tietyissä asioissa uudistusten toimeenpano on yhä jäljessä, troikka arvioi tänään päivitetyssä lausunnossaan.

Troikan kanssa käydyt keskustelut Ateenassa ovat päättyneet. Neuvotteluja jatketaan iltapäivällä euroryhmän kokouksessa Brysselissä.

Kreikan valtiovarainministeri Yannis Stournaras oli toiveikas ratkaisun syntymisestä.

Kreikka tarvitsee rahaa, koska sillä erääntyy elokuun puoliväliin mennessä lainoja 6,6 miljardin euron edestä. Kreikalta vaaditaan julkisen hallinnon karsimista, mutta säästötoimet herättävät ankaraa vastustusta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat