Seiväshyppääjä Elina Lampelan huippuonnistuminen hallikaudella petasi mainiot asetelmat kesään.
Lampela nousi hallikaudella uusille senttiluvuille, kun hän ylitti EM-hallikilpailuissa korkeuden 470. Oma aiempi ennätys kohentui kertaheitolla seitsemällä sentillä. Lampela oli hypännyt aiemman ennätyksensä 463 viime kesänä Ruotsin Gävlessä.
Lue myös: Topi Raitaselle karu vastoinkäyminen: Tämä on nyt suunnitelma
Lue myös: No nyt! Nooralotta Neziri aitoi parhaansa viiteen vuoteen
Hulppea ennätys toi Lampelalle komean nelossijan EM-halleissa Hollannin Apeldoornissa.
– Kyllä mää olen tyytyväinen, että sain 470 rikki ja EM-kisoissa hyvän suorituksen, Lampela sanoo MTV Urheilulle.
– Hallikausi nosti itseluottamusta ja tavallaan antoi työkaluja kesää kohti. Silleen on hyvä tilanne.
Lampela sanoo saaneensa talven aikana parannettua seiväshypyssä tuiki tärkeitä osa-alueita eli nopeutta ja otekorkeutta.
– Hallikaudella mitattiin kuopalletulonopeuksia. Ne olivat aiempaa parempia. Olen saanut pikkaisen nostettua otetta.
Muuten harjoituksissa on hiottu pääosin perusseikkoja.
– Että yleisesti vain saa sitä hyppyvarmuutta ja hyviä suorituksia teknisesti. Toki jotain pientä, esimerkiksi viimeinen askel ennen ponnistusta pitäisi vähän lyhentyä. Se ei saisi yhtään venyä. Jotain tällaista pientä säätöä.

