Jalkateränsä rasitukselle altistavat kärsivät monesti kantaluupiikistä. Ikävää vaivaa voi hoitaa kätevästi myös kotikonsteilla.
Oletko koskaan kärsinyt pistävästä kantapääkivusta, joka on tuntunut jokaisella askelluksella? Yksi yleisimmistä jalkaterän kiputiloista kohdistuu kantaluun etuosan alle; tällöin puhutaan plantaarifaskiitista eli kantaluupiikistä.
Jalkapohjassa kulkee jännekalvo kantapään ja päkiän välillä. Kantakalvo vaimentaa jalan rasitusta ja säilyttää luiden ja nivelien asennon.
– Esimerkiksi iän myötä jalkahovin madaltuessa tämän jännekalvon kiinnityskohdat siirtyvät kauemmaksi toisistaan ja aiheuttavat kipua jalkapohjaan. Syntyy kantaluupiikiksi kutsuttu kiputila, Saboran asiantuntija Timo Jokinen kertoo.
Kantaluupiikistä kärsivillä jalkapohjassa olevan kalvojänteen kantaluun kiinnityskohta kipeytyy ja tulehtuu. Yleensä kantaluupiikistä kärsivät tuntevat kipua etenkin kävellessään, mutta myös jalkapohjaa painettaessa.
– Kantaluupiikistä kärsivillä erityisesti aamun ensimmäiset askeleet ovat kivuliaimmat. Jalkaterä on saanut olla yön levossa suorassa, ja kantakalvo joutuu kävelemään lähtiessä taas venymään, Jokinen selventää.

