Marie Fredriksson ja Per Gessle näyttivät Roxetten huippuvuosina, mitä pop-musiikki täydellisimmillään on.
Tunnustan: osaan hävettävän monen Marie Fredrikssonin tulkitseman Roxette-yhtyeen hitin sanat ulkoa.
Miksi se on hävettävää? No okei, se ei ole sitä enää, ei ole ollut 1990-luvun alkupuolen jälkeen, mutta 1980- ja 1990-lukujen taitteessa se sitä oli.
Sillä luokalla, jota minä länsiuusmaalaisen Nummelan taajaman pienellä Kuoppanummen ala-asteella kävin, se oli hävettävää.
Lue myös: Roxette-yhtyeen Marie Fredriksson on kuollut 61-vuotiaana
Poikien piti olla koviksia. Piti kuunnella Metallicaa, Guns N' Rosesia, Megadethia, Skid Row'ta ja muuta niin sanotusti rajumpaa musiikkia.
Piti olla mustia bändipaitoja, joissa on pääkalloja ja muuta taidokasta grafiikkaa. Pidempi tukkakaan ei ollut pahasta.
Mutta joskus, ehkä parin kuukauden välein, koulun liikuntasalissa järjestettiin arki-iltana disko. Minä päädyin luokkatason vaihtuessa lopulta dj:ksi.
Tuohon aikaan musiikinsoitto- ja musiikinkuuntelutottumukset olivat hieman erilaiset kuin tänään.
Ei ollut poltettuja cd-levyjä eikä cd-levyjä juuri muutenkaan. Niitä oli lähinnä varakkaimpien kavereiden perheiden kodeissa.
