Roxetten toinen jäsen Per Gessle Marie Fredrikssonin poismenosta: "Olit parhain ystäväni yli 40 vuoden ajan"

Roxetten-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson on kuollut 0:43

Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson on kuollut pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Yhtyeen toinen jäsen Per Gessle julkaisi koskettavan tekstin ystävästään. 

Ruotsalaisen Roxette-yhtyeen laulaja Marie Fredriksson kuoli maanantaina 9. joulukuuta 61-vuotiaana, kertoo Expressen

Fredriksson on aiemmin taistellut syöpää vastaan. Laulaja sairastui vaikeasti 2000-luvun alkupuolella. Häneltä leikattiin pahalaatuinen aivokasvain vuonna 2002. Tuolloin hänelle annettiin elinaikaa noin vuosi.

Yhtyeen toinen jäsen ja lauluntekijä Per Gessle kommentoi Fredrikssonin kuolemaa Roxetteblog.com-nimisellä Facebook-sivulla.

– Aika menee niin nopeasti. Siitä ei ole pitkä aika, kun vietimme päiviä ja öitä minun pienessä asunnossani Halmstadissa kuunnellen musiikkia, jota me rakastimme jakaen mahdottomalta tuntuvia unelmiamme toisillemme. Ja minkä unelman me saimme lopulta jakaa! 

– Kiitos Marie kaikesta! Sinä olit erinomainen muusikko, äänimestari, upea esiintyjä. Kiitos, että maalasit mustavalkoiset kappaleeni kauneimmilla väreillä. Olit parhain ystäväni yli 40 vuoden ajan. Olen otettu ja onnellinen siitä, että olen saanut viettää niin paljon aikaa kanssasi ja päässyt osaksi sinun lämpöäsi, anteliaisuuttasi ja huumorintajuasi. Kaikki rakkauteni menee sinulle ja perheellesi. Asiat eivät tule koskaan olemaan samalla tavalla, Per Gessle kirjoittaa. 


Per Gessle ja Marie Fredriksson tapasivat 1970-luvun lopulla, kun Fredriksson lauloi Strul & Ma Mas Barn -yhtyeessä ja Gessle soitti Ruotsissa suositussa Gyllene Tider -yhtyeessä.

Fredriksson liittyi Gyllene Tideriin taustalaulajaksi 1981. Vuonna 1984 hän julkaisi soololevyn, jolle Gessle oli kirjoittanut yhden kappaleen.

Yhdysvaltalainen levy-yhtiö sai yhtyeen vaihtamaan nimensä Roxetteksi vuonna 1984, kun se julkaisi englanninkielisen EP:n nimeltä Heartland.

Yhtye kuitenkin hajosi, ja Gessle ja Fredriksson jatkoivat Roxettea duona. Yhtyeen singlestä Neverending Love tuli hitti Ruotsissa. 

Lue myös:

    Uusimmat