MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Anna Saraste muutti viime vuonna Helsinkiin liki 12 vuoden jälkeen ja yllättyi monesta asiasta, jotka täällä ovat paremmin.
Muutin viime elokuussa liki 12 vuoden jälkeen takaisin Helsinkiin Saksan pääkaupungista Berliinistä.
Alun perin Berliiniin vei harjoitteluvuosi, sitten tuli poikaystävä, uusi työ, kaverit. Jäin, pidin kaupungin pulssista. Molemmat lapseni ovat syntyneet Berliinissä.
Vaikka muutin Suomeen ennen kaikkea uuden työn perässä, olen iloinnut vaihdoksesta monesta muustakin syystä.
Helsinki on mielestäni yksinkertaisesti parempi kaupunki asua kuin Berliini.
Miksikö? Aloitetaan kovasta datasta.
Berliinissä on asuntoja vain eniten tarjoaville
Ensinnäkin helsinkiläiset eivät joudu taistelemaan asunnon löytämisestä samaan tapaan kuin Berliinissä.
Helsingissä uusia rakennuksia on syntynyt tasaiseen tahtiin, ja mukaan on mahtunut myös huokeahintaisempia asuntoja.
Sen sijaan Berliini on käytännössä aina Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisestä alkaen yli 35 vuotta sitten rakentanut aivan liian vähän uusia asuintaloja jatkuvasti kasvavan kaupungin tarpeisiin. Tuoreen arvion mukaan pääkaupungista puuttuu yli 56 000 asuntoa.
Tilanne on johtanut huutavaan asuntopulaan. Jopa parhaissa tuloluokissa (uudet) berliiniläiset joutuvat varautumaan kuukausien, ellei vuosien asunnon metsästykseen.
Asuntojen hinnat ovat kysynnän seurauksena pompanneet taivaisiin.
Mediaanivuokra Berliinissä on tätä nykyä 13 euroa/neliömetri - mutta kun ottaa huomioon sähkön ja lämmityksen, tulee hinnaksi jo 20 euroa neliömetriltä. Se hipoo Helsingin 21 euroa per neliömetri mediaanivuokrahintaa.
Omistusasuminen on myös Berliinissä yhä kalliimpaa: keskimäärin omistusasunnon neliömetristä sai maksaa viime vuonna 4 980 euroa, kun vastaava hinta Helsingissä on 4 937 euroa.
Sairasvakuutus: valtava hintaero
Helsinkiläiset tienaavat hieman berliiniläisiä huonommin, mutta maksavat samansuuntaista veroprosenttia. Kun Suomen pääkaupunkiseudulla keskipalkka vuonna 2024 oli noin 3 600 euroa kuukaudessa, oli se Berliinissä 4 021 euroa.
Saksalaiset maksavat kuitenkin verojensa lisäksi satoja euroja kuukaudessa pakollista sairauskassamaksua. Vertailun vuoksi: Saksalaisen terveysvakuutuksen hinta on 17,5 prosenttia palkkatuloista, kun se Suomessa on vain 3,89 prosenttia palkasta pidätettävän päivärahamaksun, sairaanhoitomaksun sekä sairausvakuutusmaksun muodossa.
Käytännössä saksalaisilla jää siis vähemmän palkasta käteen kuin suomalaisilla.
Vain tuoppi pärjää hintavertailussa
Hieman yllättävää on myös ollut, että monet palvelut ovat Helsingissä samanhintaisia tai jopa halvempia kuin Saksassa.
Julkinen liikenne on täällä halvempaa. Maksan Helsingissä vähemmän myös kampaajakäynnistä (naisten hiustenleikkaus Berliniissä on 60-80 euroa) ja saman verran vaikkapa kynsien geelilakkauksesta.
Ainoastaan alkoholijuomat ovat Saksassa selkeästi halvempia: ravintolassa oluttuopin saa monin paikoin alle viiden euron. Sen sijaan ravintolat eivät juuri harrasta lounastarjouksia, ja tavallisen ravintola-annoksen hinta on Berliinissä tätä nykyä vähintään 15 euroa.
Saksalaiset puhuvat mielellään myös kebab-indeksistä. Kun vielä vuonna 2014 oli tavallista pulittaa leipään tehdystä döner kebabista kolme euroa, hipoo hinta nyt 10 euron haamurajaa. Hintoja kallistaa paitsi ruoan hinnan nousu, myös kohonneet vuokrat ja arvonlisävero.
Vaarattomampi liikenne
Lisää kovaa dataa: Helsingissä on huomattavasti turvallisempaa liikkua liikenteessä. Viime vuonna maailmallakin uutisointiin, ettei Suomen pääkaupungissa ollut tilastoitu yhtään liikennekuolemaa vuoden sisällä.
Kuka tahansa Berliinissä vieraillut tuntee sen viidakon lakeihin perustuvan pysäköintikäytännön, jonka mukaan etenkin paketti- ja postikuskit (ja saksalaisethan rakastavat kotiin kannettavaa postia) pysäköivät hätävilkut päällä keskelle katua sekoittaen paikallisesti liikenteen täydellisesti – ja aiheuttaen vaaratilanteita.
Autoilun tärkeä asema näkyy Berliinissä, jossa myös vastikään valmistui moottoritie A100:n pidennys sisään kaupunkiin, idässä sijaitsevaan Treptowiin asti. Elokuusta 2025 sinne on voinut huristella 80 kilometriä tunnissa alueella, jossa vanhemmat lykkivät lapsiaan vaunuissa päiväkotiin.
Helsingissä tiukemmat nopeusrajoitukset ja selkeät pyörätiet tekevät kaupungilla liikkumisesta turvallisempaa kaikille.
Pyöräilijöiden Helsinki
Helsingissä on ylipäätään ihanaa pyöräillä. On keskustan Baanaa, Viikinbaanaa, itä- ja pohjoisbaanaa. Pyörätiet on merkitty selkeästi ja ne ovat tarpeeksi leveitä.
Kun lumentulon jälkeen luodaan katuja, pyörä- ja kävelytiet aurataan liki samanaikaisesti autoteiden kanssa.
Keski-Euroopassa marssijärjestys on toinen: ensin varmistetaan autoliikenteen sujuvuus.
Marketin moikkaava hyllyttäjä
Kokemuspohjalta näen Helsingissä myös monia muita asioita, joissa se pesee hipster-Berliinin mennen tullen.
Ensimmäinen näistä on palvelun ystävällisyys ja tehokkuus. Hyvä asiakaspalvelu ei tunnu olevan sidottua siihen, että olen kantasuomalainen ja puhun suomea (Saksassa esimerkiksi on ratkaisevaa, että puhuu kieltä hyvin, jotta saa hyvää palvelua).
Helsinkiläinen – ja suomalainen – palvelukulttuuri on mielestäni ystävällistä ja suoraa. Tervehditään, katsotaan silmiin, moikataan poistuessa. Suorastaan häkellyin, kun kerran aamulla lähimarketissa asioidessani hyllyttäjä moikkasi minua kahdesti, toivottaen kivaa päivänjatkoa. Se tuntui ihanalta. Näin ei olisi ikinä käynyt Berliinissä!
Saksan pääkaupungin palvelukulttuuriin kuuluu paitsi kevyt töykeys ("etkö ole vieläkään valinnut ruokaasi?!") myös tasaisin väliajoin kuultavat läksytykset siitä, mitä kaikkea on tehnyt väärin.
"Soitatte AIVAN liian myöhään auton huoltoaikaa varten", minulle huokaistiin puhelimessa, kun pyysin tarkastusta kuukauden päähän. Kun kysyin asiakaspalvelijan nimeä sekä hänen esihenkilönsä yhteystietoja, aika löytyikin yllättäen seuraavan viikon tiistaille.
Modernia tiedonhallintaa ja maksamista
Suomi on tietenkin myös ollut digiajassa kiinni jo pitkään. Omien ja lasten lääkäriaikojen sopiminen sovelluksella sekä tutkimustulosten ilmestyminen kokonaisuudessaan OmaKantaan näyttäytyvät Keski-Euroopasta Suomeen muuttaneelle vuosikymmenien digiloikkana.
Lompakon pohjalla on edelleen yksi seteli ja pari kolikkoa, jotka ovat jääneet sinne elokuulta. Käteinen on vaihtunut MobilePayksi alta aikayksikön.
Neuvolassa kysytään lapsen tukiverkosta
Pienten lasten äitinä arvostan kahta asiaa yli muiden: suomalaista päiväkotia ja neuvolaa. Ei saksalaisessa päiväkodissa mitään vikaa ollut. Lapseni viihtyivät siellä, oli reilusti ulkoilua pihalla ja empaattista hoitoa.
Tunnen kuitenkin syvää kiitollisuutta, kun seuraan helsinkiläisen päiväkodin viikkosuunnitelmia: metsäretkiä, satujumppaa, heijastinviikkoja ja piparinleivontaa. Opettajat ovat innoissaan lapsista ja puhuvat myös äitien työssäkäynnistä itsestään selvänä asiana.
Neuvolassa lapsi mitattiin ja punnittiin samaan tapaan kuin Saksassa lastenlääkäritarkastuksessakin. Sitten tuli käynnin yllättävämpi osa: kyseltiin lapsen perhesuhteista, tukiverkosta, sosiaalisista taidoista. Tuntui siltä, että kiinnostusta riitti muuhunkin kuin fyysiseen terveyteen. Ajatus lämmitti.
On monia muitakin kliseisempiä asioita, joita Suomessa voi kehua. Kirjastoja, esimerkiksi. Kevyempää byrokratiaa (hyvästi faksit ja skannatut allekirjoitukset!). Luottamusta ihmisten välillä. Luonnonläheisyyttä ja luontokohteiden saavutettavuutta. Ilmaisia luistelukenttiä ja kulttuuritapahtumia.
DJ kesäillassa
Berliinissä minua viehättävät edelleen suurkaupungin hyvät puolet: suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus. Se, että erilaiset ihmiset mahtuvat asumaan vierekkäin.
Tässäkin suhteessa Helsinki on muuttunut reilussa vuosikymmenessä. Kaupunki on huomattavasti monimuotoisempi ja monikulttuurisempi kuin 2010-luvun alussa.
Toisaalta myös Saksan pääkaupunkiin mahtuu edelleen sitä "boheemia" Berliiniä: jos jokin ei ole varsinaisesti ainakaan virallisesti kielletty, sitä katsotaan läpi sormien.
Kuten muuan dj:tä, joka pystytti joitakin kesiä sitten illalla eräälle keskustan kävelysillalle silityslaudan, jonka päälle hän pakkasi soittimensa kokonaisen epävirallisen keikan ajaksi. Silta täyttyi olutta juovista tanssijoista alle kymmenessä minuutissa. Poliisia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Oikeastaan Helsingistä puuttuvat enää tuon kesäisen kävelysillan dj ja spontaanit katubileet. Sitten täältä ei tarvitse poistua enää minnekään, ei edes Berliiniin.