Kommentti: Elokuva, jota ei uskoisi näkevänsä vielä valkokankaalta – Poika ja haikara on kaikkea, mitä Hayao Miyazakin animaatiolta voi odottaa

Poika ja haikara (Kimitachi wa dō ikiru ka, 2023) on legendaarisen maineen saavuttaneen japanilaisen animaatiostudio Ghiblin uusin tuotos. Ohjaus ja käsikirjoitus on studion perustajan, arvostetun Hayao Miyazakin käsialaa. 

Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että vielä vuonna 2023 voi kävellä teatteriin ja katsoa Hayao Miyazakin ohjaaman elokuvan. Ohjaaja aloitti uransa animaation parissa jo 1960-luvulla, ja hänen ensimmäinen suurempi ohjaustyönsä, Cagliostron linna, tuli ulos vuonna 1979. 

Studio Ghibli perustettiin 1980-luvulla, ja siitä eteenpäin maailmanlaajuisiksi ilmiöiksi nousivat sellaiset elokuvat kuten Naapurini Totoro (1988), Prinsessa Mononoke (1997) ja Henkien kätkemä (2001).

Taianomainen maailmojen kuvailu ja unenomainen tyyli, vauhdikkaat ja nokkelat toimintakohtaukset sekä pikkutarkkoihin yksityiskohtiin keskittyminen ovat muodostuneet tunnusomaisiksi Miyazakille. 

Ohjaajalle omintakeisesta fantasiasta poikkesi viimeisin elokuva, Tuuli nousee (2013), joka sijoittui toisen maailmansodan aikaiseen Japaniin. Sen piti olla Miyazakin viimeinen elokuva, sillä hän ilmoitti tuolloin tosissaan eläköityvänsä.

Paluu eläkkeeltä

Studio kuitenkin kertoi vuonna 2017 työstävänsä uutta elokuvaa, jonka Miyazaki halusi jättää lapsenlapselleen ennen kuin hän itse siirtyy tuonpuoleiseen.

Pojan ja haikaran merkillepantava piirre oli, että studio ei kertonut siitä juuri mitään tuotantovaiheessa. Elokuvaa ei markkinoitu lähes mitenkään, ja julkaisupäivänä heinäkuussa minimalistinen juliste oli ainoa konkreettinen asia, mitä yleisö oli elokuvasta nähnyt. 

Lue myös: Hayao Miyazakin animaatio ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa – tämä tiedetään nyt elokuvasta, josta studio ei ole kertonut mitään

Tästä huolimatta elokuva keräsi avajaisviikonloppuna Japanissa yli 1,7 miljoonan dollarin verran lipputuloja, mikä oli ennätys Miyazakin elokuville.

Henkilökohtainen elokuva

Poika ja haikara palaa tyyliltään sellaiseen Miyazakiin, jona hänet ehkä parhaiten tunnetaan. Elokuva on fantasiaseikkailu, joskin animaatiota rytmittää hidas maailmankuvailu ja tunnelmointi. 

Elokuva kertoo Mahito Maki -nimisestä pojasta, joka menettää äitinsä Tokion palopommituksissa. Hän muuttaa isänsä kanssa maaseudulle sodan aikana, ja joutuu totuttelemaan elämään maaseudulla uuden äitipuolensa kanssa. Mahiton kaipuu äitiään kohtaan ja elämän realiteettien vieroksuminen ovat elokuvan kantavia teemoja.

Elokuva heijastelee Miyazakin omaa elämää, ja studion apulaisjohtaja Junichi Nishioka onkin kertonut sen olevan Miyazakille hyvin henkilökohtainen elokuva.

– Elokuva on Miyazakin kertomus siitä, kuinka hän on elänyt, ja miten hänen olisi pitänyt elää, hän kertoi syyskuussa viitaten elokuvan japaninkieliseen nimeen, Kuinka te elätte? 

– Nyt hän kysyy yleisöltä, miten te elätte?

Juoni ei uppoa kaikkiin

Mahito kohtaa uudessa kodissaan haikaran, joka alkaa houkutella tätä mukaansa toiseen maailmaan. Elokuva lähtee liikkeelle hitaasti, ja alkupuolen hyvin Tuuli nousee -elokuvaa muistuttava sodanaikaisen Japanin realismi alkaa saada hiljalleen fantasiamaisempia elementtejä. 

Lopulta Mahito päätyy fantasiamaailmaan, jota asuttavat lähinnä linnut, henkiolennot sekä muutamat ihmishahmot. Tässä vaiheessa elokuvaa mestariohjaaja pääsee elementtiinsä, ja katsoja pääsee osaksi Miyazakin täysin omintakeista maailmanluontia, jossa on samanlaista henkeä kuin Prinsessa Mononokessa tai Henkien kätkemässä. 

Juoni, draaman kaari ja tapahtumien kulku eivät välttämättä uppoa jokaiseen. Loppua kohden elokuva tuntuu kiirehdityltä, ja loppuratkaisut tapahtuvat alun hitaaseen rakenteluun verrattuna liian hätäisesti. 

Päähenkilön lisäksi muihin hahmoihin ei paneuduta kovin syvällisesti, ja ne saattavat jäädä pintapuolisiksi. 

Historiallinen hetki

Elokuvan suurin houkutusarvo onkin tunnelma, jonka Miyazaki onnistuu luomaan yhä kymmenien vuosien jälkeenkin. 

Luottosäveltäjä Joe Hisaishi auttaa pianopainotteisen musiikin avulla, vaikka musiikki ei ole eikä ehkä yritäkään olla yhtä voimallista kuin vaikkapa Prinsessa Mononokessa. 

Tuntuu tosin epäreilulta yrittää arvostella Poikaa ja haikaraa kuin mitä tahansa elokuvaa. 

Pelkästään se, että se tuo palasen Miyazakin mielikuvitusta valkokankaalle vielä vuonna 2023 on jo itsessään niin suuri arvo, että elokuva kannattaa käydä katsomassa. Mahdollisuus tuntuu historialliselta, emmekä tiedä, jääkö se viimeiseksi. 

Miyazakia ei voi pysäyttää

Onko Poika ja haikara sitten hyvä päätepiste Miyazakin uralle? Vaikka juonellisesti ja rakenteellisesti elokuva saattaa olla aukkoinen, se yhdistää lopulta monta merkittävää asiaa ja teemaa Miyazakin omasta elämästä. 

Sota luo tarinalle taustan, äidin kaipuu on kantava teema, ja maaseutu ja luonto näyttäytyvät mielekkäänä ja rauhoittavina. Fantasiamaailmat ovat jännittäviä ja kauniita, mutta oma maailmamme on lopulta se, missä elämme.

Kun Tuuli nousee oli valmis vuonna 2013, Miyazaki kertoi avoimesti jäävänsä eläkkeelle, ja olevansa asian kanssa tosissaan. Tällä kertaa hän kuitenkaan ei ole kertonut vastaavasta aikomuksesta, päinvastoin.

Apulaisjohtaja Nishioka kertoi syyskuussa haastattelussa, että Miyazaki ei ole tällä kertaa puhunut mitään eläköitymisestä, toisin kuin viimeisen 20 vuoden aikana aina elokuvan valmistuttua.

– Mitään konkreettista ei ole pöydällä, mutta hän osoittaa halukkuutta uuden elokuvan tekemiseen. Hän käy studiolla päivittäin. 

Studion tuottaja ja Miyazakin ystävä Toshio Suzuki puolestaan kertoi lokakuussa Libération-lehdelle, ettei yritä enää edes pysäyttää Miyazakia.

– Hän alkaa puhua heti uusista ideoista. Luulen, että hän työskentelee ainakin 90-vuotiaaksi, ja minä jatkan hänen kanssaan.

Poika ja haikara sai ensi-iltansa Suomessa 17.11.a