Kolme yllättävää asiaa, jotka voivat kasvattaa dementiariskiä
Tutkimuksissa on löydetty yllättäviä yhteyksiä tavallisten lääkeaineiden ja kohonneen dementiariskin ja välillä.
Väestön ikääntyessä myös muistisairaudet ovat muodostuneet kasvavaksi ongelmaksi. Tutkimusten mukaan muistisairauksien puhkeamista voi kuitenkin ehkäistä omilla elintavoillaan.
Perinnöllisen alttiuden lisäksi esimerkiksi tupakointi, alkoholi, valtimotauti, diabetes ja kohonnut verenpaine lisäävät riskiä sairastua muistisairauksiin. Nämä eivät ole kuitenkaan ainoita asioita, jotka voivat kasvattaa dementiariskiä.
Grandparents.com listasi kolme yllättävää asiaa, jotka on tutkimuksissa yhdistetty kohonneeseen dementiariskiin.
1. Antikolinergiset lääkkeet
JAMA Neurology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan antikolinergisten lääkkeiden ja aivotoiminnan sekä aivojen rakenteen heikentymisen välillä on havaittu yhteys. Tällaisia lääkkeitä ovat esimerkiksi eräät unilääkkeet, rauhoittavat allergialääkkeet ja eräät masennuslääkkeet.
Dementiariskin todettiin kohonneen niillä henkilöillä, jotka käyttivät edellä mainittuja lääkkeitä. Riski kasvoi sitä suuremmaksi, mitä useampi lääke henkilöllä oli käytössään. Lääkkeiden käytön lopettamisen myötä riskin havaittiin laskevan.
Apulaisprofessori Shannon Risacher muistuttaa, että selvää syy-yhteyttä ei voida osoittaa, vaikka yhteys lääkkeiden ja kohonneen dementiariskin välillä olikin havaittavissa.
– Mitään lääkitystä ei pidä lopettaa omatoimisesti kysymättä ensin lääkärin mielipidettä, Risarcher kommentoi Grandparents.comille.
2. D-vitamiinin puutos
Tutkijat ovat havainneet, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä ikäihmisillä on suurentunut riski saada erilaisia kognitiivisia ongelmia. Ongelmia saattaa esiintyä esimerkiksi elämäkertamuistin, tietomuistin, hahmottamiskyvyn ja ongelmanratkaisun kanssa.
Nykytutkimuksen valossa ei tiedetä, miten D-vitamiini vaikuttaa kognitiiviseen rappeutumiseen, mutta joka tapauksessa on suositeltavaa nauttia D-vitamiinilisää, mikäli sitä ei saa riittävästi auringosta ja ravinnosta. D-vitamiinipitoisia ruokia ovat muun muassa rasvaiset kalat, D-vitaminoidut maitotuotteet, maksa, kalanmaksaöljy ja kananmunat.
3. Närästyslääkkeet
Niin sanottuja happopumpun salpaajia (PPI) sisältävien närästyslääkkeiden on havaittu olevan yhteydessä kohonneeseen dementiariskiin.
Asia vaatii kuitenkin lisätutkimusta, sillä tutkimuksissa ei voida täysin osoittaa, johtuuko dementiariski juuri närästyslääkkeistä, vai johtuuko dementiariskin nousu närästyslääkkeiden käyttäjien huonoista elintavoista, kuten liikalihavuudesta, tupakoinnista ja runsaasta alkoholinkäytöstä.
Vaikka tutkimuksessa todetaan, että PPI-närästyslääkkeiden välttäminen saattaa ehkäistä dementian kehittymistä, professori Lewis Kuller Pittsburghin yliopistosta kommentoi, että lääkkeitä ei kannata lopettaa kysymättä ensin lääkärin mielipidettä.
Lähde: Grandparents.com
Katso videolta aivovalmentajan vinkit aivotreeniin!
Uusimmat
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
17:41
Kommentti: Hyundai-pomo osoitti voimansa – Ott Tänakin paluu luo suomalaisittainkin herkullista odotusarvoa
-
17:35
Poliisitehtävä koulukeskuksessa päättynyt Ivalossa – uhkauksen tekijää selvitetään
-
17:28
Bongasitko ruokakaupassa hyvän tarjouksen? Asiantuntija varoittaa sudenkuopasta: "Sittenhän se ei ole säästöä"
-
Lataa lisää