Kolme yleistä silmäsairautta yhteydessä dementiaan – suurin riski tällaisilla ihmisillä
Useat yleiset silmäsairaudet voivat liittyä suurentuneeseen riskiin sairastua dementiaan, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys koskee silmänpohjan ikärappeumaa, kaihia ja diabetekseen liittyvää silmäsairautta.
British Journal of Ophthalmology -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 12 000 potilaan yksitoistavuotiseen seurantaan, jonka aikana 2 300 potilasta sairastui dementiaan. Osallistujat olivat 55–73-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.
Silmänpohjan ikärappeumaa potevat sairastuivat dementiaan 26 prosenttia todennäköisemmin kuin verrokit, joilla ei ollut silmäsairauksia. Kaihia potevien riski oli noin 10 prosenttia ja diabeettista silmäsairautta sairastavien 60 prosenttia suurempi kuin verrokkien. Glaukoomaan ei liittynyt dementiariskiä.
Myös diabetes, sydän- ja verisuonitaudit ja masennus liittyivät suurempaan dementiariskiin, mikä on havaittu aiemminkin. Jos potilaalla oli lisäksi silmäsairaus, heidän sairastumisriskinsä oli vielä suurempi.
Osa yhteydestä selittyi muilla sairauksilla
Silmäsairauksien ja dementian yhteys näkyi riippumatta muista sairauksista, mutta osa yhteydestä selittyi diabeteksella, kohonneella verenpaineella, sydän- ja verisuonitaudeilla, aivoverenkiertohäiriöillä ja masennuksella. Tämä koski etenkin potilaita, joiden sairaudet todettiin vasta seurannan aikana.
Tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin. Tulokset voivat auttaa lääkäreitä paremmin tunnistamaan potilaat, joiden riski sairastua dementiaan on erityisen suuri.
Noin 100 000 suomalaista potee lievää ja melkein yhtä moni pitemmälle edennyttä dementiaa.
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää