HUSin johtamassa tutkimuksessa havaittiin liikkumiseen liittyvä ilmiö potilaille, joiden aivoinfarkin taustalta ei löytynyt selittävää tekijää.
Tutkimusten perusteella alle 50-vuotiaiden aivoinfarkit ovat yleistyneet viime vuosikymmenten aikana. Syy ilmaantuvuuden kasvuun on kuitenkin pääosin tuntematon, kertoo HUS tiedotteessaan.
HUSin johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa paljastui, että fyysisen aktiivisuuden molemmat ääripäät, liian vähäinen ja erittäin raskas liikunta, ovat yhteydessä nuorten aikuisen kohonneeseen aivoinfarktiriskiin.
HUSin mukaan yhteys oli selvin nuorilla henkilöillä, joilla infarktin syy jää muuten tuntemattomaksi, ja joilla ei todettu merkittävää oikovirtausta sydämen soikean aukon kautta.
Lue myös: Yllättävä syy voi lisätä nuorten aikuisten aivoinfarktien riskiä – "Saattaa toimia laukaisevana tekijänä"
Miksi poikkeuksellisen raskas liikunta on riskitekijä?
Matala fyysinen aktiivisuus on riskitekijä, johon voidaan vaikuttaa monilla elintavoilla. Havaintojen mukaan aivoinfarktin riski ei kuitenkaan liity vain vähäiseen treeniin.

