Lukemattomia avioeroja työnsä puolesta läpikäynyt, perheoikeuteen erikoistunut asianajaja Joryn Jenkins kertoi Canadian Living -verkkosivustolla, miten avioliitto saadaan toimimaan ja vältetään parisuhteen tavallisimmat sudenkuopat.
Joryn Jenkins kertoo nähneensä 35-vuotisen uransa aikana lähes kaikki mahdolliset syyt eroihin. Siksi hänelle on syntynyt käsitys siitä, mikä saa liiton kukoistamaan ja mikä toisaalta tuhoaa sen.
Ennen avioliittoa
Ymmärrä, että tuleva puolisosi ei tule muuttumaan
Useimmat ovat tietoisia kumppaninsa ”vioista” jo ennen naimisiinmenoa, mutta useimmat myös uskovat, että kumppanin käytös tulee muuttumaan. Ymmärrä tämä: hän ei tule muuttumaan. Itse asiassa ajan myötä ärsyttävät piirteet todennäköisesti vain pahenevat tai tulevat näkyvimmiksi. Ennen kuin sanot tahdon, päätä, voitko oikeasti elää juuri näiden oikkujen kanssa ikuisesti.
Valitse kumppani, jonka kanssa olette yhtä mieltä raha-asioista
Raha on yleinen avioeron syy. Pareilla on usein hyvin erilaiset filosofiat rahankäytön suhteen, ja niitä voi olla vaikea sovittaa yhteen. Jos valitsee kumppanin, jonka kanssa on yhtä mieltä siitä, mihin ja miten rahaa käytetään ja säästetään, tie näyttää jo hieman tasaisemmalta.
Häiden jälkeen
Ymmärrä, että avioliitto on kovaa työtä
Aloittakaa avioliitto sillä ajatuksella, että teette joka päivä yhdessä töitä naimisissa olemisen eteen. Kun ongelmia ilmaantuu, käsitelkää ne. Älkää jääkö odottamaan, että jännitys tai kireys suhteessa eskaloituu pahaksi riidaksi älkääkä unohtako niitä pieniä asioita, joiden takia ylipäätään ihastuitte toisiinne. Vaalikaa yhteistä aikaa: se, että näette toisianne päivittäin, ei tarkoita, että todella kohtaisitte.


