Koira löydettiin hylättynä lentokentältä – sydäntäsärkevä viesti paljastaa teon motiivin

Hylätyn koiranpennun mukana ollut viesti todistaa, että sen omistaja ajatteli vain ja ainoastaan koiran parasta. 

Kolmen kuukauden ikäinen chihuahuan pentu nimeltä Chewy löydettiin viime viikonloppuna hylättynä lasvegasilaisen lentokentän vessasta. Vaikka pennun hylkääminen saattaakin näin nopeasti ajateltuna tuntua julmalta teolta, loppupeleissä kävi ilmi, että teko oli itse asiassa koiran kannalta paras vaihtoehto. 

"Koira on nyt turvassa ja tulee saamaan hyvän elämän"

Koiran luota löydetyssä käsinkirjoitetussa viestissä omistaja selittää taustoja lemmikinsä julmalta vaikuttavalle hylkäämiselle. Viestissä omistaja kertoo paenneensä koiran kanssa väkivaltaista suhdetta, mutta valitettavasti heidän teidensä oli pakko erota. 

– Hei, olen Chewy! Omistajani elää väkivaltaisessa parisuhteessa, eikä hänellä ollut varaa ostaa minulle lentoa. Täydestä sydämestään, hän ei halunnut jättää minua, mutta hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa, viestissä kerrottiin.

– Ex-poikaystäväni potki koiriani silloin kun riitelemme, ja sillä on iso kuhmu pääsään. Se tarvitsee ehkä eläinlääkäriä. Rakastan Chewya todella paljon, joten ole kiltti, rakasta sitä ja pidä siitä huolta, viestissä toivotaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Onneksi koira löydettiin ajoissa, sillä pieni koiranpentu ei välttämättä olisi selvinnyt yksin kovinkaan pitkään. Löytäjä vei koiran löytöeläinkotiin, jossa sitkeä Chewy sai kipeästi tarvitsevaansa hoitoa ja on nyt paranemassa kovaa vauhtia. 

Koiran omistajasta ei ole edelleenkään tietoa, mutta Connor ja Millie Dog Rescuen perustaja Linda Gilliamin mukaan hän haluaa jakaa Chewyn tarinan siinä toivossa, että se auttaisi ihmisiä toimimaan oikein lemmikkien väärinkäytöstilanteissa. Hän muistuttaa, että lemmikkien vieminen eläinten turva- tai löytökoteihin on aina parempi vaihtoehto kuin hylkääminen. Tämä ei kuitenkaan ollut naisen ainoa motiivi tarinan jakamiselle. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Halusimme myös yrittää saada viestin perille Chewyn omistajalle ja sanoa, että hän teki rohkean teon. Koira on nyt turvassa ja tulee saamaan hyvän elämän, Gilliam toteaa. 

Toivotaan, että Chewy löytää pian rakastavan kodin, jossa se saa elää turvallisessa ympäristössä elämänsä loppuun saakka.

Lähde: TheDodo 

***


Lue myös:

    Uusimmat