Kohukirjallaan skandaalin aiheuttanut Susan Ruusunen palasi julkisuuteen: "Nyt on ehkä oikea aika"

Haastattelussa Susan Ruusunen 2:11
Kohua herättänyt Susan Ruusunen palasi julkisuuten.

Pääministerin morsian -kirjasta sakkotuomion yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä saanut Susan Ruusunen on palannut julkisuuteen.

Entisen pääministerin Matti Vanhasen ex-morsiamena vuonna 2006 tunnettu Susan Ruusunen on nyt valmis palaamaan julkisuuteen.

Nainen aiheutti suuren mediakohun lähes 13 vuotta sitten kirjoittaessaan Pääministerin morsian -kohukirjan, jossa käsitteli heidän vajaan vuoden kestänyttä suhdettaan.

Vanhanen teki tutkintapyynnön kirjasta. Kirjasta käytiin pitkään oikeusprosessia. Korkein oikeus tuomitsi lopulta Ruususen ja kirjan kustantajan Kari Ojalan sakkoihin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Vuosien jälkeen Ruusunen kertoi ravintola Hampton Bayn kesäkauden avajaisissa 24. huhtikuuta MTV Uutisille olevansa valmis palaamaan julkisuuteen.

– Nyt on ehkä oikea aika. Löytyy itseltä aikaa ja energiaa käydä. On kivaa olla kutsuttuna ja tulla piipahtamaan.

Vuosien aikana nainen on keskittynyt normaaliin elämään.

– Olen keskittynyt työntekoon ja tavalliseen elämään. Olen aloittanut taas ihanan harrastuksen, näyttelemisen.

Ruusunen kertoo myös löytäneensä kumppanin, joka ei ole julkisuudesta tuttu.

– Kyllä tässä on ihan tasaisesti menty sillä saralla.

 

Lue myös:

    Uusimmat