Susan Ruusunen: Petyin valtioon

Susan Ruusunen kertoo Viihdeuutisille pettyneensä Suomen valtioon, koska hän ei saanut sakkorangaistukselleen maksusuunnitelmaa.

Susan Ruusunen tuomittiin pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkorangaistukseen. Tiistaina oli viimeinen päivä, jolloin Susan pystyi hakemaan Helsingin hovioikeuden langettamaan rangaistukseen valituslupaa. Vielä maanantai-iltapäivällä oikeuteen ei ollut saapunut Ruususen valitusta.

Hän kuitenkin vakuuttaa Viihdeuutisille, että valituslupa on haussa.

– Totta kai on haussa valituslupa korkeimpaan oikeuteen. En tiedä yksityiskohdista, mutta siksi minulla onkin Suomen huippujuristi Riitta Leppiniemi, joka hoitaa nämä asiat, Ruusunen sanoo Viihdeuutisille.

Hän on vieläkin ymmällään hovioikeuden päätöksestä. Helsingin hovioikeus määräsi hänelle 20 päiväsakkoa, eli 300 euroa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle 4 270 euroa rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.

– Maalaisjärkeni ei vieläkään pysty käsittämään, että uuniperunan syömisestä ja rakastelusta kertominen olisi rikollista ja aiheuttaisi Matille mielipahaa. Herranjestas, ne mitä jätin kertomatta olisi varmasti aiheuttanutkin, Ruusunen sanoo.

Ruususen sakkotuomion eräpäivä oli pitkäperjantaina eli 10. huhtikuuta. Ruusunen haki oikeusministeriöltä lupaa maksaa sakko erissä maksukyvyn mukaan, mutta ministeriö hylkäsi hakemuksen.

– Oikeusrekisterikeskus ei suostunut yli 4 000 euron sakkorangaistuksen maksusuunnitelma lyhennykseen. Ei käy valtiolle, että ihminen yrittää suoriutua veloista, vaan heti ollaan lykkäämässä niitä ulosottoon, Ruusunen harmittelee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat