Kirjailijan koskettava tarina: Yksi kysymys pelasti avioliittoni

Perhe-elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Amerikkalaiskirjailija Richard Paul Evansin mukaan vaikeuksien ja kriisien yli pääsemiseen ei kaikilta löydy tarvittavaa vahvuutta. Mutta jos vahvuutta löytyy, lopputulos on kaiken vaivan arvoinen.

Tämän tarinan luettuasi saatat olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Näin pelastin avioliittoni

"Vanhin tyttäreni, Jenna, sanoi hiljattain minulle: "Suurin pelkoni lapsena oli se, että sinä ja äiti eroaisitte. Kun olin 12-vuotias, päätin, että riitelitte niin paljon, että olisikin parempi, jos eroaisitte." Sitten hän lisäsi hymyillen: "Olen iloinen, että selvititte asianne."

Vuosien ajan vaimoni, Keri, ja minä kamppailimme liitossamme. En ole varma, mikä alunperin veti meidät toistemme luo, mutta persoonallisuutemme eivät aivan sopineet yhteen. Ja mitä kauemmin olimme naimisissa, sitä rajummiksi eroavaisuudet kävivät. Maine ja rikkaudet eivät tehneet avioliitostamme yhtään helpompaa. Itse asiassa ne pahensivat ongelmiamme. Jännite välillämme muuttui niin pahaksi, että kirjakiertueelle läheminen oli aina helpotus, vaikka vaikutti siltä, että maksoimme siitä aina, kun tulin takaisin. Tappelumme oli niin jatkuvaa, että oli vaikea edes kuvitella rauhallista parisuhdetta. Olimme jatkuvasti puolustuskannalla rakentaen henkisiä muureja sydämiemme ympärille. Olimme avioeron partaalla ja keskustelimme asiasta useammin kuin kerran.

Olin kirjakiertueella, kun vaikeudet kärjistyivät. Meillä oli juuri ollut taas yksi iso riita puhelimessa ja Keri oli lyönyt minulle luurin kiinni. Olin yksin ja yksinäinen, turhautunut ja vihainen. Minulle oli tullut raja vastaan. Silloin käännyin Jumalan puoleen. Tai laitoin "Jumalan päälle." En tiedä, voiko sitä kutsua rukoilemiseksi – ehkei Jumalalle huutaminen ole rukoilua, ehkä se on –, mutta olipa se mitä hyvänsä, en koskaan unohda sitä. Seisoin suihkussa hotellissa huutamassa Jumalalle, että avioliittoni oli väärin enkä pystynyt siihen enää. Niin paljon kuin vihasinkin ajatusta avioerosta, kipu yhdessä olemisesta oli liikaa. Olin myös hämmentynyt. En ymmärtänyt, miksi avioliitto Kerin kanssa oli niin vaikeaa. Sisimmissäni tiesin, että Keri oli hyvä ihminen. Ja minä olin hyvä ihminen. Joten miksi emme tulleet toimeen? Miksi olin mennyt naimisiin jonkun kanssa, joka oli niin erilainen? Miksei hän voinut muuttua?

Lopulta, käheä-äänisenä ja rikki, istuin suihkussa ja aloin itkeä. Epätoivoni syvimmällä hetkellä sain voimakkaan inspiraation. Et voi muuttaa häntä, Rick. Voit muuttaa vain itseäsi. Sillä hetkellä aloin rukoilla. Jos en voi muuttaa häntä, voin muuttaa itseäni. Rukoilin pitkälle yöhön. Rukoilin vielä seuraavana päivänäkin matkalla kotiin. Rukoilin kävellessäni sisään taloon, jossa viileä vaimo hädin tuskin huomasi, että tulin. Sinä iltana, kun makasimme sängyllämme, niin lähellä toisiamme, mutta silti niin kaukana, se oivallus tuli. Tiesin, mitä tehdä.

"Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

Shutterstock

Seuraavana aamuna kierähdin sängyllä ihan Kerin viereen ja kysyin: "Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

Keri katsoi minua vihaisesti: "Mitä?"

"Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

"Et voi. Miksi kysyt tuota?"

"Koska tarkoitan sitä. Haluan vain tietää, miten voin tehdä päivästäsi paremman."

Hän katsoi minua kyynisesti. "Haluat tehdä jotain? Siivoa keittiö."

Hän varmaan odotti, että suuttuisin. Sen sijaan vain nyökkäsin. "Selvä." Nousin ylös ja siivosin keittiön.

Seuraavana päivänä kysyin samaa asiaa. "Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

Hänen silmänsä kapenivat. "Siivoa autotalli."

Huokaisin syvään. Minulla oli jo edessäni kiireinen päivä ja tiesin, että hän käskytti minua pahansuopuuttaan. Melkein räjähdin. Mutta sen sijaan sanoin: "Selvä." Nousin ylös ja siivosin seuraavat tunnit autotallia. Keri ei tiennyt, mitä ajatella.

Seuraavana aamuna kysyin taas: "Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

"Et mitään! Et voi tehdä mitään. Älä kysy tuota enää."

"Olen pahoillani. Mutta en voi lopettaa. Lupasin itselleni. Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

"Miksi teet näin?"

"Koska välitän sinusta. Ja avioliitostamme."

Seuraavana aamuna kysyin uudelleen. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Sitten, toisen viikon aikana, tapahtui ihme. Kun kysyin taas saman kysymyksen Keriltä, hänen silmiinsä tulvahtivat kyyneleet. Sitten hän purskahti itkuun. Kun hän pystyi puhumaan, hän sanoi: "Ole kiltti, ja lopeta tuon kysyminen. Sinä et ole ongelma. Minä olen. Kanssani on vaikea asua. En tiedä, miksi pysyt kanssani."

Nostin kevyesti hänen leukaansa, kunnes hän katsoi silmiini. "Koska rakastan sinua", sanoin. "Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

"Minun pitäisi kysyä sinulta tuota."

"Niin pitäisi. Mutta ei nyt. Juuri nyt minun pitää olla se muutos. Sinun täytyy tietää, kuinka paljon merkitset minulle."

Hän laittoi päänsä tiukasti rintaani vasten. "Olen pahoillani, että olen ollut niin ilkeä."

"Rakastan sinua", sanoin.

"Rakastan sinua", hän vastasi.

"Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

Hän katsoi minua suloisesti. "Voisimmeko vain viettää vähän aikaa yhdessä?"

Hymyilin. "Pitäisin siitä."

"Miten voisin olla parempi vaimo?"

Shutterstock

Jatkoin saman kysymyksen kysymistä. Ja asiat muuttuivat. Taistelu loppui. Sitten Keri alkoi kysymyään: "Mitä tarvitset minulta? Miten voisin olla parempi vaimo?"

Seinät välillämme murtuivat. Aloimme keskustella syvällisesti siitä, mitä halusimme elämältä ja miten voisimme tehdä toisistamme onnellisempia. Ei, me emme ratkaisseet kaikkia ongelmiamme. En voi edes sanoa, ettemme olisi enää tapelleet. Mutta kiistojemme luonne muuttui. Niitä tuli harvemmin, mutta niistä myös puuttui se sama energia, joka niissä ennen oli. Olimme riistäneet niiltä hapen. Me emme pystyneet enää satuttamaan toisiamme.

Keri ja minä olemme olleet naimisissa yli 30 vuotta. Sen lisäksi, että rakastan vaimoani, minä myös pidän hänestä. Pidän hänen kanssaan olemisesta. Minua janoan häntä. Minä tarvitsen häntä. Monet erimielisyyksistämme ovat muuttuneet vahvuuksiksemme, ja niillä muilla ei ole niin väliä. Olemme oppineet pitämään huolta toisistamme ja mikä tärkeämpää, olemme saaneet halua tehdä niin.

Avioliiton suuri oppitunti

Lehtikuva

Avioliitto on vaikeaa. Mutta niin on vanhemmus ja omasta kunnosta huolta pitäminen ja kirjojen kirjoittaminen ja kaikki muukin tärkeä ja hyödyllinen elämässä. On uskomaton lahja omata kumppani tässä elämässä. Olen myös oppinut, että avioliiton instituutio voi auttaa parantamaan meidän epämiellyttävimmätkin osamme. Ja meillä kaikilla on epämiellyttäviä osia. 

Ajan myötä olen oppinut, että kokemuksemme oli esimerkki jostain avioliiton paljon suuremmasta oppitunnista. Kysymys, joka jokaisen parisuhteessa olevan pitäisi kysyä kumppaniltaan, on: "Miten voisin tehdä elämästäsi paremman?" Se on rakkautta.

Romanttiset romaanit (ja olen kirjoittanut muutaman) käsittelevät kaikki halua ja onnellista loppua, mutta onnellinen loppu ei tule halusta – ei ainakaan sellaisesta, jota esitetään useimmissa roskaromaaneissa. Todellinen rakkaus ei ole sitä, että haluat jotain ihmistä, vaan että todella haluat hänen olevan onnellinen – joskus jopa oman onnellisuutesi kustannuksella. Todellinen rakkaus ei ole sitä, että teet toisesta hiilikopion itsestäsi. Se on sitä, että laajennat omaa sietokykyäsi ja välittämistäsi ja yrität aktiivisesti pitää toisen onnellisena. Kaikki muu on vain oman edun läpinäkyvää tavoittelua.

En sano, että se, mitä tapahtui Kerille ja minulle, toimisi muillekin. En edes väitä, että kaikki avioliittoja pitäisi pelastaa. Mutta itse olen vain kiitollinen siitä oivalluksesta, jonka sain silloin eräänä päivänä kauan sitten. Olen kiitollinen, että perheeni ei hajonnut ja että minulla on vielä vaimoni, paras ystäväni, sängyssä kanssani, kun herään aamulla. Olen kiitollinen, että vielä nytkin, vuosikymmeniä myöhemmin, aina silloin tällöin jompikumpi kierähtää viereen ja kysyy: "Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?"

Olipa sitten kummalla puolella kysymystä tahansa, se on jotain, johon kannattaa herätä."

Video: Mitkä ovat Maaret Kallion teesit rakkaudesta?

Lähde: BrightSide