Kirja palautettiin kirjastoon 47 vuotta myöhässä – näin unohtaja selitti asiaa
Kirjojen laina-ajat saattavat joskus venähtää. Tämä viivästyminen oli kuitenkin jo ihan omaa luokkaansa!
Yhdysvaltain Minnesotassa sijaitsevassa Lake Elmon kirjastossa koettiin iloinen yllätys marraskuussa, kun joku palautti postitse kirjan, joka oli 47 vuotta myöhässä. Erikoisesta sattumuksesta kertoo CNN.
Vuonna 1975 lainattu auton korjausopas palautettiin takaisin anteeksipyyntökirjeen ja rahasumman kera. Anonyymi lähettäjä ei ollut laittanut mukaan osoitettaan.
Viestissä luki muun muassa:
– Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat yrittäneet korjata omaa Mersuaan näiden 47 vuoden aikana.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, mikä oli syy tälle hyvin pitkittyneelle laina-ajalle!
Vaikka 47 vuoden laina-aika on varsin pitkä, on opusten palauttamista viivytelty kauemminkin.
Vuonna 2021 uutisoitiin amerikkalaiskirjastoon salaperäisen kirjeen kanssa palautetusta kirjasta, joka oli lainattu 50 vuotta aiemmin. Tämäkään ei vedä vertoja Britanniassa sattuneelle tapaukselle, jossa kirjastosta lainatun opuksen palauttamisessa kesti yli 300 vuotta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää