Jone Nikula aikoo lähtee kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi, kertoo Eeva-lehti.
Juontaja Jone Nikula aikoo asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Nikula, 56, kertoo asiasta Eeva-lehden haastattelussa.
Nikulan mukaan päätös ehdolle lähtemisestä syntyi jo ennen tammikuussa sattunutta sydänkohtausta. Puolue on kokoomus.
– Aikaisemminkin on pyydetty. Nyt on oikea hetki kokeilla, pääsisinkö eduskuntaan. Epäkiitollista työtähän siellä tehdään, mutta minulle asioiden hinkuttaminen ja kompromissiin pyrkiminen sopivat, Nikula sanoo.
Lue lisää: Jone Nikula lopetti tupakan polton seinään: "Vaimo sitä vahtii"
Ilta-Sanomat kertoo Helsingin kokoomuksen puheenjohtaja Juha Hakolan vahvistaneen, että Nikulaa tullaan esittämään ehdokkaaksi Helsingin piiristä keskiviikon piirikokouksessa.
Nikulan isä Paavo Nikula oli vihreiden kansanedustaja vuosina 1991–1998. Jo aiemmin hän toimi Kalevi Sorsan toisen hallituksen oikeusministerinä vuosina 1978–1979.
