Veli-Pekka Tynkkynen: Venäjä, energiavalta. Öljykulttuuri kohtaa ilmastonmuutoksen. Gaudeamus. 2022. 232 s.
Vladimir Putinille öljy, hiili ja maakaasu putkiverkostoineen ovat ”kohtalonkysymys”. Nyt EU pähkäilee, miten vaikuttaa tähän kohtalonyhteyteen, kun se etsii keinoja lopettaa energiariippuvuutensa Venäjästä. Läntisen Euroopan energiaside itään alkoi vahvistua jo Neuvostoliiton aikana 1960-luvulta lähtien.
Putinille hiilivetytalous on strateginen keino hallita kotimaataan Moskovan keskusvallan tiukan valvonnan alla, ja pelata kansainvälistä politiikkaa. Kyse on myös identiteettipolitiikasta, kansallismielisyyden ja etnisen venäläisyyden rakentamisesta ja ensisijaisuudesta monikansallisella Venäjällä.
Helsingin yliopiston Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli -Pekka Tynkkysen kirja ilmestyi alun perin vuonna 2019 englanniksi. Nyt se on päivitettynä ja suomeksi entistä ajankohtaisempi Kremlin ”öljykulttuurista”, maan energiasuurvalta-asemasta poliittisen maantieteen näkökulmasta.
Vaikka Venäjä on liittovaltio, se on sitä vain nimeksi. Periferian sitoo Moskovan valtaan hiilivetyihin pohjautuva energiantuotantoinfrastruktuuri.
Syrjäseuduilla, kuten öljykulttuurin kannalta elintärkeällä arktisella seudulla, ei ole tällä hetkellä hyödynnettäväksi juuri muuta kuin hiilivetyenergiaa.
Maakaasu- ja öljytulojen osittainen palauttaminen (kuinka paljon poliittinen ja talouseliitti tuloja omiin taskuihinsa käärivätkään…) syrjäseuduille myös sitoo niitä vaihtoehdottomaan Moskovasta riippuvaiseen hyvinvointiin, tai ainakin kohtuullisiin palveluihin. Tynkkynen kuvaa esimerkkinä Gazpromin roolia ’hyväntekijänä’.

