Kimi Räikköstä ei pidätelty – Ferrarin varikkomuurilta lähti selvä viesti Vettelille

Ferrarin varikkomuurilla ei epäröity Brasilian F1-kisassa, kun Kimi Räikkösen vauhti osoittautui huomattavasti tallikaveri Sebastian Vetteliä paremmaksi.

Kummatkin Ferrarit olivat kisassa samalla taktiikalla, mutta jo alkuvaiheessa Räikkönen onnistui pitämään renkaistaan parempaa huolta.

Vettel teki ajovirheen, jonka seurauksena suomalainen kuittasi paikan hänen edeltään. Tilanne näytti kuitenkin valuvan hukkaan Ferrarin pidettyä Räikköstä radalla kuusi kierrosta Vetteliä pitempään.

Räikkösen palattua varikolta radalle hän putosi Mercedeksen Valtteri Bottaksen ja oman tallikaverinsa taakse. Vain kolme kierrosta myöhemmin hän oli jo saksalaisen imussa eikä Ferrarilla epäilty pyytää Vetteliä tekemään tietä.

Tv-kuvissa näkyi, kuinka tallipäällikkö Maurizio Arrivabene ilmoitti Vettelin kisainsinööreilleen, että autojen on vaihdettava paikkaa.

Vettel: Minulla oli pari kierrosta aikaa Bottaksen kanssa

Vettelillä ei ollut vastaansanottavaa asiassa.

– Hänellä oli tuoreempi rengassetti, ja minulla oli pari kierrosta aikaa saada jotain aikaiseksi Valtterin kanssa. Se ei onnistunut, joten tiimi pyysi minua päästämään hänet ohi, Vettel kommentoi kisan jälkeen.

– Minulla ei ollut mitään ongelmaa sen kanssa. Annoin hänelle mielelläni tilaisuuden, ja hän käytti sen.


Räikkönen tavoitti Bottaksen ja ohitti tämän jo 25 kierrosta ennen kisan loppua. Kimi oli kisan kolmas Bottaksen jäätyä viidenneksi ja Vettelin kuudenneksi.

Lue myös:

    Uusimmat