Max Verstappenin veri kiehahti varikolla – kävi käsiksi häneltä voiton vieneeseen Esteban Oconiin!

Max Verstappen oli syystäkin käärmeissään Esteban Oconille Brasilian GP:n jälkeen, sillä Force India -kuljettaja murskasi Verstappenin voittohaaveet tyhmällä tempullaan. Vihanpito kärjistyi myös fyysiseksi.   

Hieman kisan puolivälin jälkeen nähtiin hämmästyttävä tilanne, kun Verstappen ohitti Oconin kierroksella. Ranskalaiskuljettaja ei jostain syystä kuitenkaan antanut tilanteessa periksi, vaan yritti puskea Verstappenin ohi sisäkaarteessa ja taklasi samalla hollantilaisen ulos radalta. 

– Mikä idiootti! Verstappen kiehui tiimiradiossa kirosanojen kera. 

Samalla Mercedeksen Lewis Hamilton nousi Verstappenin ohi ja ajoi lopulta voittoon. 

Hollantilainen kävi kuitenkin turhankin kuumana, sillä Canal+-kanavan lähetyksessä näkyi tilanne, jossa Verstappen kävi tuuppimassa Oconia useammankin kerran kuljettajien punnituksen yhteydessä. 

Muun muassa Valtteri Bottas seurasi tilannetta vierestä. 

Ocon sai tempustaan 10 sekunnin stop and go -rangaistuksen ja oli kisassa 15:s. Verstappen oli lopulta kisassa toinen. 

Alla Oconin kommentit tapauksesta. 


Lue myös:

    Uusimmat