F1-kuski Kimi Räikkönen kokee viimeisen Ferrari-voittonsa tulleen Yhdysvaltain GP:ssä lokakuussa "aika helposti".
Räikkönen kuittasi tuolloin lähdössä Mercedeksen Lewis Hamiltonin ohi kärkeen. Hamilton tuli aikaisessa vaiheessa varikolle virtuaalisen turva-auton aikana ja palasi sittemmin takaisin Räikkösen edelle.
Räikkönen aloitti oman pysähdyksensä jälkeen kuitenkin hurjan nousun, kun taas Hamiltonin renkaat alkoivat kärsiä ja britti joutui turvautumaan toiseen varikkopysähdykseen.
Räikkönen kaasutti kisan jännittävät loppuhetket kärkipaikalla, ja vaikka sekä Red Bullin Max Verstappen että Hamilton tavoittivat lopussa Räikköstä, suomalainen taisteli ruutulipulle ykkösenä kuluneilla renkailla.
Räikkönen päätti samalla yli viisi vuotta kestäneen voitottoman jaksonsa. Voitto oli Räikkösen F1-uran 21:s, ja hän siirtyi sen myötä suomalaiskuskien voittotilastossa yksin Mika Häkkisen ohi kaikkien aikojen kärkipaikalle.
Voitto oli myös Räikkösen vimeinen Ferrarin ohjaimissa; 39-vuotiaalla suomalaisella on kahdesta seuraavasta kaudesta sopimus Sauberin kanssa.

