Kilometriveroa ajava Ollila: Satelliittipaikannuksen seurantalaite vain 10-30 euroa
Autoilun verouudistusta suunnitteleva Oikeudenmukainen ja älykäs liikenne -työryhmä esitteli tänään ajatuksiaan laajemmalle yleisölle. Työryhmä ehdottaa kiinteiden verojen poistamista ja siirtymistä kilometrikohtaiseen ajamisen verottamiseen.
Teknologia mahdollistaa verotuksen muuttamisen suoriteperusteiseksi, kertoo työryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila.
– Voidaan periä kilometrimääräisesti veroa, niin että se, joka ajaa paljon, maksaa enemmän veroa kilometrien mukaan. Se joka ajaa vähemmän, maksaa vähemmän. Sen lisäksi perusteisiin voidaan lisätä myöskin se, mihin aikaan vuorokaudesta ajaa, missä ajaa, maaseudulla vai ruuhkaisessa isossa kaupungissa, keskustassa vai muutoin, Ollila kuvailee.
Ollilan mukaan verottamisessa voitaisiin huomioida myös ympäristönäkökulma.
– Perusteisiin voidaan lisätä ajoneuvon tyyppi – onko se pieni vai iso auto, runsaspäästöinen vai vähempipäästöinen, Ollila lisää.
Satelliittipaikannus vaatii jokaiseen autoon oman seurantalaitteensa. Ollilan mukaan kustannukset ovat vain pari kymppiä autoa kohden.
– Puhumme volyymituotteelle 10–30 euron kustannuksesta tällä hetkellä. Kun on satojatuhansia tai miljoonia käyttäjiä, kustannus ei ole esteenä, Ollila arvioi.
Kokonaiskustannukset vielä auki
Se mistä Ollila ei puhunut, ovat satelliittiseurannan kokonaiskustannukset.
– Koko järjestelmän kustannusten arvioiminen on nyt juuri työn alla. Näistä arvioistahan on villejä juttuja riittänyt lehdissä, Ollila toteaa.
Älykkään liikenteen kehittämisen yhteistyöfoorumi ITS Finland on aiemmin arvioinut, että satelliittipaikannus maksaisi 150–200 miljoonaa euroa.
Ollila ennustaa paikannuspalveluilla vahvaa kehitystä verotuspäätöksistä riippumatta.
– Veikkaukseni on, että Suomessa ja monissa muissakin Euroopan maissa tullaan 2020-luvulla siirtymään niin verotuksessa kuin paikannusperusteisissa palveluissa aivan uudenlaiseen aikakauteen. Jo 2030-luvulla ne ovat laajasti käytössä niin, että se on arkipäivää ja yhtä luonnollista kuin kännykän käyttö tällä hetkellä. Se, että me jäisimme odottamaan verotuspäätöksiä, ei hirveästi hidasta kaupallisten palveluiden kehitystä, Ollila ennustaa.
(MTV3)
Uusimmat
-
Lumiesteiden ja muiden kattoturvatuotteiden hankinta uuteen omakotitaloon – mitä tuotteita tarvitaan, ja miksi? Mainos
-
15:50
Viron yleisradio: Venäläinen helikopteri lensi luvatta Viron ilmatilassa
-
15:49
Jäävätkö hitas-asunnot pian historiaan? Tässä syy
-
15:29
Jalkapalloilija siirtyi Venäjälle – maajoukkue näytti ovea
-
15:19
Dopingkäry toi suomalaishiihtäjä Ari Luusualle jättisakot
-
15:16
Kokoomuksen eduskuntaryhmä pui Rydmanin tapausta – kokous käynnissä
-
14:56
Ensimmäinen lento 100-prosenttisesti uusiutuvalla polttoaineella – tätäkö on lentämisen tulavaisuus?
-
14:50
Liikuntarajoite ei ole este urheilemiselle – Otso ajaa hyvän asian puolesta käsipyörällä Suomesta Pariisiin
-
14:38
Kirjailija Panu Rajala määrättiin lähestymiskieltoon mökkinaapurin häirinnästä – "Absurdi tragifarssi"
-
14:32
Naisen arkinen kulhopulma keräsi Twitter-kansan huomion – "Olen yrittänyt saada ongelmaa ratkaistuksi kaksi päivää, enkä voi nyt luovuttaa"
-
14:30
Prinssi William täytti 40 vuotta – prinssi Charles onnitteli poikaansa suloisella kuvakollaasilla
-
14:16
Wille Rydman puolustautuu sosiaalisessa mediassa – entinen tyttöystävä: Tavoitteena saada epäasiallisesta kohtelusta kertovat tytöt vaiennettua
-
14:16
Liettuan ulkoministeri: "Jos Suomea ja Ruotsia ei hyväksytä Natoon nopeasti, tarjoamme voiton Venäjälle"
-
14:11
Jalkapallon MM-kisoihin seksikielto – voi johtaa seitsemän vuoden vankeustuomioon
-
14:10
Suomen susilaumojen määrä kasvoi
-
14:05
Venäjä jatkanut Liettuan uhkailua Kaliningrad-kiistaan liittyen – myös EU-lähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
14:00
Putin sanoo Venäjän vahvistavan armeijaansa – MTV Uutiset seuraa Ukrainan sotaa
-
13:55
KRP Rydmanista: Helsingin Sanomien jutussa henkilö, jonka osalta asiaa selvitetään
-
13:28
Useita poliisipartioita ajoi tunnin takaa kaahailijaa Uudellamaalla – kaksi poliisin ajoneuvoa vahingoittui
-
13:27
Vaaratilanne kesken kesäfestivaalin Hangossa: Helikopteri laskeutui festivaalialueelle, ihmiset pakenivat alta – poliisi tutkii
-
Lataa lisää