Kiista kalastusluvista karkaamassa käsistä – Britannia lähetti sotalaivat paikalle, ranskalaisalukset tukkivat sataman

Ranska ja Britannia ovat ajautuneet kalastuskiistaan. Maat kiistelevät siitä, millä perusteilla ja ehdoilla ranskalaisalukset saavat kalastaa Englannin kanaalissa sijaitsevan Jerseyn saaren alueella.  

Saari on itsehallintoalue, joka kuuluu Britanniaan.  

Noin 50 ranskalaisalusta tukki Jerseyn pääsataman aiemmin tänään. Britannia on vastannut Ranskan uhitteluun ja lähetti alueelle kaksi sotalaivaa varotoimenpiteenä, kertoo The Guardian. Molemmat alukset on aseistettu tykeillä.  

Ranskalaisten kalastusalukset alkoivat poistua satamasta iltapäivällä. Normandian alueen kalastajien yhteenliittymää johtava Dimitri Rogoff sanoi kalastajien aloittaneen voimannäytön ja toivoi poliitikkojen jatkavan sitä, STT kertoo.

EU vetosi molempiin osapuoliin tilanteen rauhoittamisen puolesta.

Ranskan meriministeri Annick Girardin mukaan Jerseyn saari on myöntänyt 41 kalastuslupaa, jotka muun muassa rajoittavat ranskalaisten kalastusalusten mahdollista oleskeluaikaa Jerseyn vesillä. 

Lisäksi 17 ranskalaisaluksen lupahakemus on hylätty. 

Aiemmin Ranska on vihjaillut katkaisevansa sähköt maan edustalla sijaitsevalta saarelta, jonne sähkö tulee pääosin Ranskasta. 

Kiistan taustalla on Britannian EU-ero ja erosopimuksen tuomat muutokset. Ehtojen mukaan ranskalaisalusten tulee olla kalastanut alueella tarpeeksi aktiivisesti, jotta luvan voi saada.  

Päivitetty kello 17.42 uusilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat