Kiina kieltää kaksikäyttötuotteidensa viennin 14 uudelle EU-toimijalle.
Kiina aikoo kieltää niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden viennin 14:lle uudelle Euroopan unionin toimijalle. Asiasta ilmoitti Kiinan kauppaministeriö tänään perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kaksikäyttötuote on ohjelmisto tai teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaallisiin tarkoituksiin.
Kiinan kauppaministeriön mukaan sen toimi on vastaus EU:n uusimpiin Venäjään kohdistuviin pakotteisiin.
EU hyväksyi eilen torstaina 21. pakotepakettinsa Venäjää vastaan Ukrainan sodan vuoksi. EU:n mukaan sen pakotelistalle joutuneet toimijat ovat tukeneet Venäjän sotilasteollisuutta.
Kiina reagoi asiaan niin voimakkaasti siksi, että pakotelistalle oli lisätty 14 Manner-Kiinassa ja Hongkongissa toimivaa yritystä.
Lue lisää: Uusi Venäjän vastainen pakotepaketti julki – ensimmäistä kertaa kohdistuu varjolaivastoon
Muun muassa Saksan autoteollisuus kohteena
Kiinan julkaiseman lausunnon mukaan sen kaksikäyttötuotteiden vientikielto koskee muun muassa saksalaista auto- ja puolustusteollisuusyritystä Rheinmetall AG:tä ja puolalaista elektroniikkayhtiötä Vigo Photonics S.A:ta.
Ministeriön mukaan myös ulkomaisilta organisaatioilta ja yksityishenkilöiltä kielletään Kiinasta peräisin olevien kaksikäyttötuotteiden siirtäminen tai toimittaminen näille toimijoille. Kiinalaiset viejät voivat kuitenkin hakea poikkeuslupaa erityistapauksissa.
EU-komission tiedottaja Paula Pinho sanoi EU analysoivan parhaillaan Kiinan uusia toimia ja käyvän asiasta keskusteluja jäsenmaiden ja asianomaisten yritysten kanssa.

