Vierailu on Xin ensimmäinen Pohjois-Koreaan sitten vuoden 2019.
Kiinan presidentti Xi Jinping vierailee Pohjois-Koreassa ensi viikolla, kertoo uutistoimisto Reuters ja BBC.
Xi tapaa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kahden päivän valtiovierailulla, joka alkaa ensi maanantaina.
Lue myös: Analyysi: Xin kaunis valhe sinetöi Putinin kaivokseen

Ensimmäinen matka tänä vuonna
Vierailu on Xin ensimmäinen Pohjois-Koreaan sitten vuoden 2019. Se on myös Xin ensimmäinen ulkomaanmatka tänä vuonna.
Xi ei ole matkustanut ulkomaille sitten viime lokakuun, jolloin hän osallistui Etelä-Koreassa APEC-huippukokoukseen ja tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin.
Vuoden 2026 aikana Pekingissä on kuitenkin nähty ennätysmäärä valtionpäämiehiä. CNN:n laskelman mukaan Xi on isännöinyt jo 17 maailmanjohtajaa, muun muassa Trumpia ja Venäjän presidentti Vladimir Putinia.
Vierailun ajoitus on herättänyt kysymyksiä siitä, pyrkiikö Xi toimimaan välittäjänä Trumpin ja Kim Jong-unin välillä.
Trump tapasi Kim Jong-unin kolme kertaa ensimmäisellä presidenttikaudellaan, mutta neuvottelut Pohjois-Korean ydinohjelman purkamisesta kariutuivat.
Trump on ilmaissut halunsa käynnistää keskustelut uudelleen.
Kiinalla on Pohjois-Koreaan monimutkainen suhde. Se on maan tärkein kauppakumppani ja taloudellinen tukija, mutta samalla maa suhtautuu varauksella Pohjois-Korean ydinasekokeisiin.

