Andy Burnham ja Donald Trump keskustelivat puhelimitse.
Britannian uusi pääministeri Andy Burnham on puhunut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa puhelimessa. Asiasta kertoo Burnhamin edustaja.
Burnham sanoi edustajansa mukaan puhelun aikana, että Britannian ja sen liittolaisten turvallisuuden varmistaminen on hänen asialistansa kärjessä.
Lisäksi Burnhamin kerrotaan kutsuneen Trumpin vierailemaan hänen kotiseudullaan Manchesterissa tulevaisuudessa.
Uutiskanava CNN:n mukaan myös Valkoisen talon virkamies on vahvistanut kaksikon puhuneen puhelimessa.
Nimitti valtionvarainministerin
Tuore pääministeri on nimittänyt maan valtionvarainministeriksi John Healyn.
Healey toimi aiemmin Britannian puolustusministerinä, kunnes hän ilmoitti erostaan kesäkuussa. Healy syytti erokirjeessään silloista pääministeriä Keir Starmeriä siitä, ettei tämä ole pystynyt saamaan puolustukseen riittävästi rahoitusta.
Tänään virassa aloittanut Burnham lupasi suurremonttia maan talouteen ja politiikkaan.