Ihmisten verenpaineet laskevat yleensä kesällä ja nousevat taas talvella, tuore tutkimus vahvistaa. Aiemmissa tutkimuksissa tämä on yhdistetty myös riskiryhmäläisten kuolleisuuteen.
Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä, ja se perustuu 47 verenpainetutkimuksen aineistoihin ja 860 000 henkilön tietoihin.
Keskimäärin osallistujien verenpaineet olivat lämpiminä vuodenaikoina 5/3 mmHg alhaisempia kuin kylminä aikoina, ja vaikutus oli suurempi verenpainelääkityksellä olevilla sekä iäkkäillä. Ilmiö näkyi päiväsaikaan tehdyissä mittauksissa, mutta ei yöllisessä verenpaineessa.
Lue myös: Tämä on tehokkain aika ottaa verenpainelääke – pienentää merkittävästi ennenaikaisen kuoleman riskiä
Verenpaineen lämpötila- ja vuodenaikavaihtelu on tunnettu tätäkin ennen, mutta eri mittausmenetelmien eroja ei ole selvitetty. Verenpaineen vaihtelu voi selittää muun muassa riskiryhmäläisten ja iäkkäiden suurempaa riskiä sairastua ja menehtyä sydänoireisiin talvikuukausina. On myös viitteitä siitä, että iäkkäiden muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot toimivat paremmin kesällä ja syksyllä riippumatta siitä, onko heillä dementiaa vai ei.