Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan oppilaat keskittyvät tehtäviinsä paremmin, jos opettaja kannustaa heitä enemmän kuin moittii.
Brigham Youngin yliopiston, Kansasin yliopiston ja Vanderbiltin yliopiston tutkijat huomasivat lukuisissa luokkahuoneissa vierailtuaan, että oppilaat käyttäytyvät tunneilla paremmin, jos opettajat keskittyvät kehumaan heitä nuhteluiden sijaan.
Kehumista tulisi olla moitteita enemmän, jotta muutokset olisivat havaittavissa luokkahuoneessa käyttäytymisessä.
Mitä enemmän porkkanaa ja vähemmän keppiä, sitä parempi
Educational Psychology -julkaisussa ilmestyneet löydökset perustuvat 2536 yhdysvaltalaisoppilaan kolmivuotiseen seurantaan. Lapset olivat iältään 5–12-vuotiaita. Tutkijat ottivat osaa 151 oppitunnille yhdeksässätoista eri koulussa havainnoidakseen, kuinka usein opettajat kehuivat ja moittivat oppilaitaan.
Kehuminen määriteltiin tutkimuksessa opiskelijoiden käytöksen suulliseksi hyväksynnäksi ennemmin kuin oikean vastauksen huomioimiseksi. Moitteet määriteltiin oppilaiden epäasiallisen ja lopetettavaksi toivotun käytöksen suulliseksi paheksunnaksi, kuten uhkailuksi ja torumiseksi.
Luokissa, joissa opettaja kehui oppilaitaan eniten ja torui vähiten, lapset keskittyivät tehtäviinsä 20–30 prosenttia pidempään kuin luokissa, joissa opettaja torui lapsia eniten ja kehui vähiten.