Kennelistä pelastettu koira osoittaa kiitollisuuttaan – ei voi lopettaa omistajansa halaamista

Kuva opiskelijasta istumassa sohvalla uuden perheenjäsenensä kanssa kiteyttää hyvin todellisen rakkauden.

Muutama viikko sitten Philadelphiassa asuva opiskelija Kayla Filoon käveli paikalliseen kenneliin aavistamatta lainkaan sitä, että tämä vierailu muuttaisi hänen elämänsä tyystin. Naisen huomio kiinnittyi välittömästi surkeaan koiraan, joka istui tyynenä omassa kopissaan ja tuijotti häntä intensiivisesti takaisin. Koiran silmät olivat tulehtuneet, sen häntä vuosi verta ja se kärsi aliravitsemuksesta.

– Silti hän oli todella rauhallinen, aivan kuin se olisi tiennyt, että tulen olemaan sen äiti jonain päivänä, Filoon kertoo.

Naisen ja koiran yhteinen elämä alkoi kävelylenkillä, mutta muuttui pian rakkaudeksi. Seuraavana päivänä Filoon palasi kenneliin ja otti koiran mukaansa. Tästä hetkestä lähtien Ross ei ole poistunut uuden omistajansa rinnalta.

Kuvalla tärkeä viesti kaikkien kodittomien koirien puolesta

Filoonin ystävän ottama valokuva tästä erottamattomasta kaksikosta on lähtenyt leviämään laajalle. Naisen lisäksi paikallinen kenneli on äärimmäisen innoissaan kovia kokeneen koiran saamasta huomiosta. Kennelin tiedottaja Ame Sormilyn mukaan kuva toimii viestinä kaikille lemmikin adoptoimista harkitseville. Kenneleissä elää paljon lemmikkejä, jotka odottavat saavansa ja ansaitsevansa rakkautta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– On ihanaa nähdä eläimiä heidän loppuelämänsä kodeissaan tietäen, että olemme auttaneet luomaan täydellisen parin, Animal Care and Control Team Phillyn tiedottaja Sormilyn kertoo.

Rakkauden lisäksi uusi omistaja on antanut lemmikilleen lääkkeitä ja hoitoa, joiden avulla koiran kunto on lähtenyt paranemaan nopeasti. Koiran nykyiseen onnelliseen elämään kuuluu kävelyretkiä ja nukkumista mahdollisimman lähellä uutta omistajaansa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Hän ei ole ollut luonani kuin kaksi viikkoa, mutta meidän välinen siteemme on huikea. Hän ei lähde rinnaltani, Filoon kertoo.

Lähde: Today 

***

Lue myös:

    Uusimmat