Katutappeluturnaus Vantaalla keskeytettiin – poliisi: "Olivat lämmittelemässä ja valmistautumassa otteluja varten"

Vantaan Kartanokoskella oli perjantaina tarkoitus järjestää niin sanottu katutappeluturnaus, poliisi tiedottaa. Tieto turnauksesta levisi sosiaalisessa mediassa.

Poliisi ehti paikalle ennen kuin Vantaan Kartanokoskelle suunniteltu katutappeluturnaus ehti alkaa.

– Partio havaitsi kentällä nuoria, jotka olivat lämmittelemässä ja valmistautumassa otteluja varten, poliisi toteaa. 

Rikoskomisario Anne Tuomisto kertoo, että tappeluturnausta yritti järjestää alaikäinen. Turnaukseen osallistuvien henkilöiden määrää rikoskomisario ei osaa tarkasti sanoa, mutta paikalla oli "joitakin nuoria". 

– Turnaus päästiin keskeyttämään ennen kuin se pääsi alkamaan. Tilannetta seurattiin illan aikana aktiivisesti, eikä toimenpidetarvetta ilmennyt, Tuomisto kertoo.

Järjestäjän kanssa asia puhuttu halki

Poliisi kävi viikonlopun aikana keskustelemassa katutappeluturnauksen pääjärjestäjän sekä hänen huoltajiensa kanssa. 

– Tapaaminen sujui hyvässä hengessä ja saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei katu ole oikea ympäristö, eikä vallitseva koronatilanne oikea aika tällaiselle toiminnalle, poliisi tiedottaa. 

Tuomisto arvelee koronalla olevan roolinsa tässäkin tapauksessa. 

– Varmaan yksi seikka on se, että kun harrastuspaikat ovat suljettuina, niin tapahtuu tällaista. Kamppailulajit ovat ihan hyvä harrastus, sekin on ollut rajoitettua koronan takia. 

Rikoskomisarion mukaan katutappeluturnaukset eivät ole mikään erityinen ilmiö. 

– Ei näitä nyt mitenkään jatkuvasti tule tietoon.

Nuorten raaistunut väkivalta huolettaa – ministeriö pilotoi kunnissa mallia, jolla puututaan nuorten väkivaltakierteeseen 7:11
Nuorten raaistunut väkivalta huolettaa – ministeriö pilotoi kunnissa mallia, jolla puututaan nuorten väkivaltakierteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat