Niko Ranta-aholle vaaditaan 13 vuotta vankeutta huumerikoksista: Omituisen painava autonrengas herätti huomiota – iso ekstaasierä paljastui erikoisella tavalla

Niko Ranta-Aho palasi oikeuden eteen kuulemaan uudet huumerikossyytteet – syyttäjä vaatii 13 vuoden vankeustuomiota 5:40
Niko Ranta-Aho palasi oikeuden eteen kuulemaan uudet huumerikossyytteet – syyttäjä vaatii 13 vuoden vankeustuomiota

Katiska 2-huumeoikeudenkäynti alkoi tänään iltapäivällä Helsingin käräjäoikeudessa. Niko Ranta-ahoa syytetään uudessa vyyhdissä neljästä törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjä vaatii Ranta-aholle 13 vuoden vankeusrangaistusta. Hän kiistää kaikki syytteet.

Katiska 2 -jutussa on Ranta-ahon lisäksi 14 muuta syytettyä. Yksi syytetyistä on Ranta-ahon sisko, jota syytettiin myös alkuperäisessä Katiska-vyyhdissä.

Ensimmäisen syytteen mukaan Ranta-aho toi Suomeen levitystarkoituksessa yhdessä kolmen muun miehen kanssa yhteensä yli 142 000 huumausaineeksi luokiteltua lääketablettia, kuten Ksavol- ja Rivotril-tabletteja. Rikokset ovat tapahtuneet elo-marraskuussa 2020.

Ranta-aho hankki ja järjesti syytteen mukaan tablettierän Espanjassa Suomeen toimitettavaksi. Hän myös tilasi lääkkeille kuljetuksen. Ranta-aho ohjeisti Suomessa ollutta miestä erän vastaanottamisessa salatun viestintäjärjestelmän avulla.

Tabletit laitettiin lokakuun lopussa Slovakiasta kuljetukseen EMS-postilähetyksenä. Lähetys saapui Suomeen marraskuun 13. päivä. Tulli takavarikoi lähetyksen ja lääketabletit samana päivänä. Tablettien levitys jäi siis yritykseksi. Huumeiksi luokiteltuja lääkkeitä oli syytteen mukaan tarkoitus levittää Suomessa ja saada sillä rahaa.

Ekstaasierä oli piilotettu auton renkaaseen

Toinen törkeä huumausainerikossyyte koskee ekstaasitabletteja. Syytteen mukaan Ranta-aho toi kahden muun miehen kanssa levitystarkoituksessa Suomeen yli 22 000 ekstaasitablettia. Ranta-aho hankki syytteen mukaan ekstaasierän Espanjassa ja järjesti sen Suomeen toimitettavaksi. Hän myös tilasi niille kuljetuksen.

Ranta-aho ohjeisti toista syytettyä erän vastaanottamisessa käyttämällä salattua viestintäjärjestelmää. Ekstaasierä lastattiin Espanjassa 16. marraskuuta 2020 ja se saapui Suomeen 22. marraskuuta.

Ekstaasierä oli kätketty rengassarjan sisään ja kaksi miestä oli järjestetty etukäteen sitä noutamaan Vantaan Ikean parkkipaikalta. Yksi syytetyistä piti yhteyttä kuljetuksen aikana kuljetusyhtiön kuljettajaan.

Renkaat eivät kuitenkaan mahtuneet rekkaan, ja kuljetusyhtiö oli joutunut purkamaan alkuperäisen neljän renkaan paketin. Kuljettaja ihmetteli lastia Vantaalla käsitellessään, että yksi rengas painoi muita enemmän. Hän soitti poliisille.

Poliisipartio tuli paikalle ja otti kiinni lastia hakemaan tulleet kaksi miestä. Ekstaasitabletit löytyivät renkaasta ja ne takavarikoitiin.

Suomeen yritettiin tuoda neljää erittäin vaarallista huumausainetta

Kolmas Ranta-ahon törkeä huumesyyte koskee amfetamiiniöljyn maahantuontia, MDMA:ta, ekstaasitabletteja ja kokaiinia. Syytteen mukaan teon kohteena oli suuret määrät neljää erittäin vaarallista huumausainetta, joita yritettiin tuoda Suomeen levitystarkoituksessa. Tästä teosta syytetään myös kolmea miestä ja Ranta-ahon siskoa. Teot tapahtuivat joulukuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä.

Syytteen mukaan Ranta-aho, hänen siskonsa ja kolme muuta syytettyä yrittivät hankkia 50-100 litraa amfetamiiniöljyä, jota yritettiin tuoda Suomeen. Tarkoituksena oli saostaa öljy amfetamiinijauheeksi ja jatkaa erä puhtaalla kofeiinilla myynti- ja levitysvahvuiseksi amfetamiiniksi. Tavoitteena oli syytteen mukaan saada aikaiseksi vähintään 150 kiloa amfetamiinia.

Ranta-aho hankki ja järjesteli jälleen amfetamiiniöljyä Espanjassa. Hän järjesti myös henkilön hoitamaan amfetamiinin saostamisen amfetamiinijauheeksi. Ranta-aho sai tältä henkilöltä ohjeet ja hän valmisteli tarvittavien aineiden hankintaa yhdessä siskonsa kanssa. Sisko järjesti syytteen mukaan veljensä kanssa suuren kofeiinierän hankkimista ulkomailta Suomeen.

Niko Ranta-ahon siskoa syytetään myös törkeästä huumausainerikoksesta ja toissijaisesti avunannosta sellaiseen.

Sisko antoi veljelleen salatussa Signal-viestikeskustelussa tietoja ja ohjeita kofeiinista, sen hinnasta ja miten sitä saa nopeasti Suomeen.

Toisen miessyytetyn kanssa Ranta-aho suunnitteli amtemiiniöljyn maahantuonnin auton rakenteissa autokorjaamolle Suomeen. Suomessa Ranta-aho ja kaksi muuta syytettyä organisoivat amfetamiinin myyntiä ja levitystä. Erityisesti yksi miessyytetyistä hankki ostajia valmiillle amfetamiinille.

Ranta-aho yritti myös tuoda maahan kahden muun syytetyn kanssa 28 kiloa MDMA:ta myynti- ja levitystarkoituksessa. Ranta-aho hankki huume-erän Epsnajasta ja järjesti sen Puolasta Suomeen toimitettavaksi. MDMA-erä oli tarkoitus kuljettaa ja levittää Suomeen jo aiemmin, mutta kuljetus ei onnistunut, koska poliisi otti erän kuljettajaksi tarkoitetun henkilön kiinni.

Tämän jälkeen Ranta-aho yritti kahden muun syytetyn kanssa järjestää uutta kuljetusta MDMA-erälle.

Sama kolmikko yritti tuoda syytteen mukaan Espanjasta Suomeen myös 10 000 kappaletta Tesla-logollisia ekstaasitabletteja ja kaksi kiloa kokaiinia. Ranta-aho toimi taas järjestelijänä Espanjassa. Hän suunnitteli ekstaasitablettien maahantuontia kahdessa 5000 kappaleen erässä ja yhden kilon kokaiinierässä rekkakuljetuksella tammikuulle 2021.

Huumeita ei kuitenkaan koskaan saatu tuotua Suomeen, koska Ranta-aho otettiin kiinni 12. tammikuuta Espanjassa. Toinen syytetty otettiin kiinni Riihimäeltä samana päivänä ja kolmas Helsinki-Vantaan lentokentältä 17. maaliskuuta.

Otettiin kiinni ennen maahantuontia

Neljäs Niko Ranta-ahoa koskeva törkeä huumausainerikos tapahtui syyttäjän mukaan joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 välillä Helsingissä. Syytteen mukaan Ranta-aho yritti tuoda kolmen muun syytetyn kanssa maahan vähintään 100 kiloa marihuanaa.

Haastehakemuksesta ilmenee, että Ranta-aho johti Espanjasta käsin marihuanaerän hankkimista ja järjestelyitä sen tuomiseksi Suomeen. Ranta-aho hoiti yhteydenpidon toistaiseksi tuntemattomaan ulkomaalaiseen toimittajatahoon Espanjassa ja maksoi tälle jouluaattona osamaksuna 20 000 euroa tulevasta erästä. Toisen syytetyn kautta Ranta-aho järjesti tulevalle marihuanaerälle vastaanottajan. Kaksikko järjesteli muutenkin huumeiden maahantuontia.

Ranta-aho testasi toimittajatahon kanssa salakuljetustapaa siten, että Espanajasta lähetettiin kaksi kertaa kuorikatetta sisältänyt testilähetys Suomeen. Marihuanaerää varten hankittiin varastotila Lahdesta.

Marihuanaerän maahantuonti ja sen jälkeinen levitys on jäänyt kuitenkin yritykseksi sen takia, että Ranta-aho otettiin kiinni 12. tammikuuta 2021, eikä hän ehtinyt saada erää hoidettua Suomeen.

Syyttäjä vaatii Niko Ranta-aholle ja kolmelle muulle miessyytetylle 13 vuoden vankeusrangaistusta. Muille syytetyille vaaditaan vyyhdissä alle kahden–9 vuoden vankeusrangaistuksia. Niko Ranta-ahon siskolle syyttäjä vaatii 9 vuoden vankeutta, tai 3,5 vuotta vankeutta, jos hänet tuomitaan toissijaisen syytteen mukaan avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

Niko-Ranta-aho kiistää käräjäoikeudelle toimittamassaan vastauksessa kaikki syytteet ja vaatii niiden hylkäämistä. Hän ei ole oman kertomansa mukaan järjestellyt tai yrittänyt tuoda huumeita Suomeen.

Myös Ranta-ahon sisko kiistää syytteen törkeästä huumausainerikoksesta ja avunannosta sellaiseen.

Huumejutun oikeudenkäynnin pääkäsittely alkaa ensi maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat