Kari Jalosen tshekkisoppa sakenee – kiekkopomon kohulausunto viemässä osapuolia oikeuteen?

Kari Jalonen ja Tshekin kiekkoliitto kalistelevat sarviaan entistä kovempaa. 

Kaksi kautta Tshekin miesten jääkiekkomaajoukkuetta luotsannut Jalonen on kovan paineistuksen kohteena. Suomalaiskäskijän jatko maajoukkueen peräsimessä alkaa näyttää epärealistiselta.

Tshekkimedian mukaan Jalonen on saamassa todennäköisesti potkut. Suomalaisvalmentajan oli kesäkuussa laadittava raportti ja visio koskien ensi kevään Tshekin MM-kotikisoja. Raportti ei kuitenkaan miellyttänyt maan kiekkoliittoa. 

Osapuolten välit kiristyvät entisestään. Jalosen agentti on ehdottanut suojatilleen Isportin mukaan jopa asianajajan palkkaamista. Syynä on etenkin maajoukkueen apuvalmentajaan Fredrik Norrenaan liittyvä selkkaus.

– Ehdotan asiakkaalleni (Jaloselle), että hän harkitsisi oikeustoimia, Jalosen agentti Jiri Hamal kommentoi Isportille

Fredrik Norrenan pesti Tshekin joukkueen videovalmentajana päättyi ennalta sovitusti tähän kevääseen. Maan kiekkoliiton pomo Alois Hadamczik  antoi mediassa ymmärtää, että Jalonen olisi 8. kesäkuuta pidetyssä kokouksessa sanonut, ettei tahdo ensi kaudella työskennellä suomalaisen apuvalmentajan kanssa. 

Hadamczikin puheet Jalosen tahdosta eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa. Suomalainen oli tarkoittanut asiaa toisella tavalla. 

ISportin tietojen mukaan kyseessä on tulkintavirhe osapuolten välillä. Jalosen agentin mukaan tämä sanoi, ettei enää tarvitse erityisesti suomalaista valmentajaa rinnalleen. Varsinkin ensimmäisellä Tshekin kaudella se oli ollut hänestä tarpeen uudessa ympäristössä, mutta enää tämänkaltaista tukea ei tarvittaisi.

Hadamczik taas esitti asian niin, ettei Jalonen nimenomaisesti tahdo suomalaisvalmentajaa vierelleen.

Jalosen agentti Hamal kertoi, että Hadamczikin puheet ottivat Jalosta koville. Konkarivalmentajan mielestä tilanteesta jäi kuva, että hän päätti maanmiehensä kohtalosta. 

– Hän toipuu edelleen puheenjohtaja Hadamczikin antamasta valheellisesta lausunnosta. Asia oli esillä myös suomalaisessa mediassa ja vaikutti henkilökohtaisesti todella paljon. Jalonen ei ymmärrä, miten on mahdollista, että Hadamczik valehteli julkisesti, Hamal sanoi ISportille.

Tshekin kiekkoliitto on reagoinut valehtelusyytöksiin voimakkaasti. Se antoi tapauksesta oman lausuntonsa, jossa valehtelu kiistettiin jyrkästi. Liitto ilmoitti, että kokouksesta on äänitallenne ja pöytäkirja, joilla voidaan osoittaa, että Jalonen sanoi, ettei tarvitse suomalaisvalmentajaa rinnalleen.

Liitto on valmistautunut koviin otteisiin. Isportin mukaan se on valmiina oikeustoimiin puolustaaksen Tshekki-kiekon mainetta ja sen puheenjohtajan nimeä.

Jalosen sopimus on toistaiseksi voimassa kevääseen 2024 asti. Hän luotsasi Tshekin MM-pronssille keväällä 2022.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat