Donald Trump on tyytymätön teknologiajätti Googlen EU:lta saamiin sakkoihin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kirjoittaa sosiaalisessa mediassaan, että Euroopassa saadaan odottaa kovia kostotulleja, joista Trumpin mukaan aiotaan säätää hyvinkin pian.
EU langetti torstaina Googlelle sakkoja 890 miljoonaa euroa. Sakkoja tuli muun muassa siitä, että Google suosi hakutuloksissaan omia palveluitaan.
Lue lisää: EU iski Googlelle 890 miljoonan euron sakot
EU-tuomioistuimet ovat sakottaneet laittomuuksista viime vuosina myös muita yhdysvaltalaisia suuryrityksiä, kuten Applea ja Metaa. Trumpin mielestä kohtelu on ollut epäoikeudenmukaista.
