Kansanedustajakolmikko julkaisi pilkkavideon "vihavasemmistosta" – näin perustelee Sebastian Tynkkynen

Perussuomalaisten kansanedustajakolmikko julkaisi musiikkivideon, jolla esiintyy useita ei-julkisuuden henkilöitä epäedullisessa valossa. 

Jos politiikkaa tehdään taiteen keinoin, ovat säännöt erilaiset kuin esimerkiksi Huomenta Suomen studiossa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen.

Näin Tynkkynen vastasi MTV Uutisille kysymykseen, edistääkö tekoälyllä luotu Vihavasemmisto-kappale pääministeri Petteri Orpon peräänkuuluttamaa asiallista keskustelukulttuuria. 

Biisin ovat julkaisseet Tynkkynen ja hänen kanssaan podcastia tekevät puoluetoverit, kansanedustajat Joakim Vigelius ja Miko Bergbom.

– Kun Ville Ranta piirtää pilakuvan, voidaan kysyä edistääkö Ville Rannan pilakuva asiallista keskustelukulttuuria, Tynkkynen kommentoi.

Ville Ranta on piirtänyt pilakuvia muun muassa Iltalehteen. Elokuussa hän siirtyy Helsingin Sanomiin.

– Mutta sitten voidaan myös pohtia, onko kuitenkin tarpeellista, että yhteiskunnassa on mahdollisuus herättää keskustelua myös taiteen keinoin. Itse näen, että näin pitää olla myös jatkossa, Tynkkynen sanoo.

Näytteen kappaleesta voi kuunnella alla olevasta julkaisusta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Perussuomalaisten kansanedustajakolmikko on valinnut julkaisuunsa useita ei-julkisuuden henkilöitä, jotka on tunnistettavissa videolta. He esiintyvät mielenilmauksissa, joista videolle on valittu nopeilla leikkauksilla poimintoja epäedullisessa valossa.

Henkilöt edustavat kansanedustaja Tynkkysen mukaan "toimintaa, mitä ei voida hyväksyä".

– Muutama mielenosoittaja käyttää huudahdusta "vitun natsi". On näitä ihmisiä, jotka häiritsevät poliittisia vaalitilaisuuksia. Sitten tumma henkilö Elokapinan puitteissa tuli huutamaan, että "paska homoseksuaali". Yksi yritti varastaa ämyrin. Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten vihavasemmisto toimii, Tynkkynen sanoo.

Tynkkynen kertoo Vihavasemmisto-biisin idean lähteneen siitä, että Viikon kuumimmat puheenaiheet -podcastin tekijät voivat julkaista hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa mitä tahansa, niin "vihavasemmisto tulee sinne kommenttikenttään ryönäämään sen täyteen inhottavia ja ikävän kuuloisia kommentteja".

– Olivat ne julkaisut sitten poliittisia kannanottoja tai iloisia asioita, kuten syntymäpäiviä tai häitä. Aivan kuin päivystettäisiin, että joku on eri mieltä. Ajateltiin, että vastataan tähän huumorilla, Tynkkynen sanoo.

– Samae Koskinen teki hetki aika sitten natsibiisin (Nyt on normaalia olla natsi), joka oli osoitettu tietylle laidalle. Tehtiin vihavasemmistolle biisi, jossa sanoitetaan sitä tuntemusta, mikä heidän päässään todennäköisesti on: Joku on ottanut kantaa ja ajatellut toisin, joten on aika hyökätä anonyymivoimin, hän jatkaa.

"Kuvastaa osan äärilaidan toimintaa"

Onko "vihavasemmisto" sellainen sana, jota perussuomalaiset haluavat käyttää enemmänkin?

– Se on sellainen termi, mikä kuvastaa hyvin osan äärilaidan toimintaa. Meidän puolesta on ollut kaikenlaisia termejä, osa onnistuneita ja osa ei. Viha ja aggressiivisuus ovat hirveän leimallisia sille, miten osa tuosta toisen laidan porukasta oikeasti toimii, Tynkkynen vastaa.

Myös oikeistopuolueita on syytetty vihaisesta politiikasta ja puheesta. Esimerkiksi Li Andersson (vas.) ja Ville Niinistö (vihr.) ovat mainostaneet yhteistä Eurovaalitapahtumaansa sloganilla "vihan vastavoimat". 

Kyseisessä tapahtumassa esiintyi myös Tynkkysen mainitsema, Nyt on normaalia olla natsi -kappaleen esittäjä Samae Koskinen. Tynkkysen mielestä vihaa löytyy enemmän vasemmalta kuin oikealta.

– Huomattavasti enemmän. Joka ikinen ihminen voi mennä lukemaan päivitykset ja tehdä analyysit siitä, kuinka paljon sitä on, hän katsoo.

Oikaisu 22.5.2024 kello 8.00: Kansanedustaja Tynkkysen kommenttia muutettu. Tynkkysen mukaan hän tarkoitti ”meidän puolesta on ollut kaikenlaisia termejä”. Äänitetyssä haastattelussa Tynkkynen sanoi "meidän puolelta".

Lue myös:

    Uusimmat