Minna Tervamäki tanssi Kansallisbaletissa vuodesta 1986. Ammatti pisti terveyden lujille.
– Minulla oli nuorena vaiheita, jolloin en oivaltanut palautumisen tärkeyttä ammatissani. Rakkaus balettiin ja tanssin taika vievät helposti mukanaan, ja tahto tanssia ohitti järkevyyden. Ylitin kehoni voimavarat.
Minna Tervamäki teki kuusipäiväistä työviikkoa Suomen Kansallisbaletissa neljännesvuosisadan, 18-vuotiaasta asti. Seitsemän vuoden iässä aloitettu harjoittelu muuttui jo 11-vuotiaana hyvin kurinalaiseksi, ja 13-vuotiaana Tervamäki pääsi Oopperan balettikouluun, jossa tähdätään nuoresta iästä huolimatta selkeästi ammattiin.
– Tätä alaa, jos jotain, ei aloiteta ilman vankkaa koulutusta ja hyviä opettajia, Tervamäki sanoo.
Osa ballerinan urasta unelmoivista karsiutuu matkan varrella pois – ja hyvä niin.
– Jos keho ei luontaisesti sovellu alalle tai tekniikka on väärä, baletti ei välttämättä ole terveydelle hyväksi.
Työn ehdoilla myös vapaa-ajalla
Tervamäki pohtii, että yksilöurheilussa pyritään yleensä etenemään ja harjoittelemaan itse urheilijan mahdollisimman hyvän suorituksen ehdoilla. Baletissa näin ei ole.
– Meillä mentiin ison taidelaitoksen ehdoilla. Aikatauluja ei suuressa organisaatiossa voida sovittaa yhden ihmisen tarpeiden mukaan, Tervamäki sanoo.
Työssä, jossa viikkoon mahtuu tasan yksi vapaapäivä, tämä tekee palautumisesta haasteellista. Tervamäki myöntääkin, että välillä ballerinan ammatissa joutui toimimaan vastoin kehon omia tarpeita. Vastuu jaksamisesta oli itsellä, ja se täytyi ottaa huomioon töiden lisäksi koko muussa elämässä.
– Kun oma keho on työväline, se seuraa ja määrittää vahvasti myös vapaa-aikaa. En välttämättä voi lähteä elokuviin tai kaupungille kiertelemään, koska rankkojen treenien jälkeen esimerkiksi istuminen pitkään paikoillaan saattaa jumiuttaa selän.
– Toisaalta olisin tykännyt harrastaa muitakin tanssilajeja, mutta aika tai kestävyys eivät riittäneet: suoraan sanottuna olisin tarvinnut varajalat.
Jalat ja keskivartalo koetuksella
Naisilla balettitanssijan työ on hyvin jalkapainotteista. Miehet joutuvat – tai saavat, kuten Tervamäki asian ilmaisee – nostelemaan ballerinoja, jolloin ylävartalokin saa eri tavalla harjoitusta. Pahin rasitus kohdistuu kuitenkin nimenomaan nilkkoihin, polviin ja selkä–lantio-akselille.
– Syvät taivutukset ja jalan nostot haastavat keskivartalon. Baletille ominaista on myös aukikierto: jalat eivät saa sojottaa suoraan eteen, vaan ne ikään kuin käännetään auki. Se kuuluu lajin liikekieleen ja estetiikkaan, Tervamäki sanoo.
Tervamäellä itsellään pahiten ovat krempanneet nilkat. Niiden liikeradat ovat hyvin suuret. Toisaalta kovakärkisillä tossuilla seisottaessa kontaktipinta lattiaan on äärimmäisen pieni.
– Liikkumatilaa on muutama neliösentti. Ja onhan kovakärkisillä tossuilla hyppiminen erilaista kuin lenkkareilla! Jos maahan astuu väärässä kulmassa, nilkka kiepsahtaa ympäri. Riskiä ei pienennä se, että nilkat ovat luonnostaankin monilla balettitanssijoilla yliliikkuvat – niidenhän pitää olla ojentuvat ja kaartuvat.
Vammoista kuntoutuminen osa ammattitaitoa
Balettitanssijoilla on erityisen suuri riski loukkaantua.
– Baletissa tarvitaan ihan oikeasti joka ikistä kehon osaa, ja mikä tahansa vika varpaasta sormenpäähän voi estää työn tekemisen. Ammatti on järkyttävän haasteellinen ja vaativa, Tervamäki sanoo.
Sairauslomat venyvät usein myös pitkiksi, koska ero normaalitilan ja huippukunnon välillä on suuri.
– Olen lohduttanut nuoria, maansa myyneitä ballerinoja, että älkää ottako vammoja vain negatiivisena asiana: sehän on hirveän hyvää aikaa oppia! Krempat ovat meille niin tyypillisiä, että kyvyn kuntoutua vammasta pitäisi oikeastaan olla osa ammattitaitoa.
– Sitä paitsi, sairauslomalla on myös aikaa treenata eri tavalla ja kehittää omaa taiteellista persoonaa. Jos vain paahtaa samaa juttua eikä ikinä pysähdy, ei oikein kehitykään. On myös tärkeää tutustua itseensä muutenkin kuin tanssijana, Tervamäki ajattelee.
Varpaat verille
Ammatin rankkuudesta huolimatta Tervamäki ei allekirjoita kaikkia huhupuheita.
– Se, että ihmisillä menisi kovakärkisillä tossuilla sipsutellessa varpaita murskaksi, on kyllä urbaanilegenda – tai jos jollekin on näin käynyt, niin silloin on tekniikka todella hukassa, Tervamäki nauraa.
– Toki esimerkiksi ihon pehmennyttyä kesän jälkeen myös varpaiden iho aukeaa herkemmin verille. Mutta ajan kuluessa varpaat tottuvat rasitukseen ja ihokin paksuuntuu. Eikä kaikki ole kiinni vain varpaista vaan myös lihasvoimasta ja kehon kannatuksesta.
Eläkkeelle 44-vuotiaana
Tervamäki jäi eläkkeelle Kansallisbaletista viime kesänä. Balettitanssijoiden eläkeikä on 44 vuotta.
– Olen huomannut, että kyllä sille alhaiselle iälle on syynsä. Palautuminen on nelikymppisenä aivan erilaista kuin 20-kesäisenä. Vaikka tunsinkin olevani erinomaisessa kunnossa, silti mietin, kestääkö kroppa vauhtia.
Tervamäki aikoo kuitenkin jatkaa tanssimista, vaikka tanssit Kansallisbaletissa on hänen osaltaan tanssittu. Hän määrää tahdin itse.
– Minulla on paljon ideoita, motivaatiota ja sanottavaa. Olen jo nyt ammentanut kaikesta oppimastani omiin koreografioihin, ja tulevaisuudessa siihen on vielä enemmän mahdollisuuksia. Vaikka perustekniikkani tulee baletista, haluan tehdä yhteistyötä myös muiden taidelajien kanssa.
Studio55.fi/ Piia Simola
Huipputanssija muistelee: Työpäivät venyivät pitkälle yöhön jo lapsena
Minna Tervamäki: Olen joutunut luopumaan paljosta urani vuoksi
Erja lähti 17-vuotiaana sirkuksen matkaan: Tällaista on elämä glamour-kulissien takana
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.