Kalliit sähköautot eivät juhlineet luotettavuustutkimuksessa – kärkikolmikko voi aiheuttaa hykertelyä kaukana idässä

Etenkin kalliiden sähköautojen luotettavuudessa riittää yhdysvaltalaisselvityksen mukaan vielä parannettavaa. Esimerkiksi Tesla on tyypillisesti pärjännyt erinomaisesti yhdysvaltalaisissa tyytyväisyystutkimuksissa, mutta selvityksissä, joissa on mitattu luotettavuutta, ei kalifornialaisvalmistajan autoille ole tullut samanlaista menestystä.

Amerikkalainen Consumer Reports -kuluttajajärjestö on julkaissut tuoreen luotettavuustutkimuksensa tuloksia. Mukaan päätyi yli 300 000 yhdysvaltalaisen kokemuksia heidän omistamistaan autoista ja niiden luotettavuudesta.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaisia vikoja vuosien 2000–2021 autoissa oli ollut, ja tuloksia käytettiin ennusteen luomiseksi ensi vuodelle.

– Luotettavan auton ostaminen voi auttaa varmistamaan, että pääset lähtemään tien päälle silloin, kun tarvitsee, eikä sinun tarvitse murehtia esimerkiksi osien saatavuutta, Consumer Reportsin autotesteistä vastaava johtaja Jake Fisher kertoo.

28 automerkin joukosta kaikkein luotettavimmaksi nousi Lexus, kakkoseksi Mazda ja kolmanneksi Toyota

Tesla sen sijaan löytyi toiseksi viimeiseltä sijalta, kun ainoastaan Fordin luksusbrändi Lincoln pärjäsi sitä huonommin. Jeep oli yhden pykälän Teslan edellä.

"Voi olla haitaksi luotettavuudelle"

Tesloista parhaiten pärjäsi Model 3, jonka luotettavuus oli keskikastia. Model Y sai noottia sensoreiden vioista, koripaneeleiden istuvuudesta sekä ilmastoinnista, kun taas Model X:n omistajat olivat tuskailleet haukansiipiovien kanssa.

Muista isommista sähköautoista keskiarvon alapuolelle jäivät Audi e-tron ja Volkswagen ID.4. Sen sijaan esimerkiksi Kia Niro EV rankattiin reilusti keskiarvoa paremmaksi. Keskiarvoa paremmin pärjäsivät myös Nissan Leaf ja Ford Mustang Mach-E.

Isoissa ja tyyriimmissä sähköautoissa oli muutenkin enemmän ongelmia kuin halvemman pään sähköautoissa. Erityisen kehnosti meni premium-segmentin SUV-mallisilla sähköautoilla. Syyttävä sormi ei Consumer Reportsin mukaan kuitenkaan osoita autojen sähköisiin voimalinjoihin, vaan muihin varusteisiin, jota valmistajat ovat teknologisiin lippulaivamalleihinsa laittaneet.

Fisher totesi CNBC:lle, että sähköautot voisivat olla jopa luotettavampia kuin polttomoottoriautot, mutta niihin asennetaan paljon teknologiaa sen kummemmin niiden todellista tarvetta miettimättä.

– Uusien ohjelmistojen, uuden raudan ja uusien ominaisuuksien lisääminen tekee autoista monimutkaisempia, mikä voi olla haitaksi luotettavuudelle, Fisher sanoi.

15 luotettavinta automerkkiä Consumer Reportsin mukaan

  1. Lexus
  2. Mazda
  3. Toyota
  4. Infiniti
  5. Buick
  6. Honda
  7. Subaru
  8. Acura
  9. Nissan
  10. Mini
  11. Hyundai
  12. Chrysler
  13. Porsche
  14. Chevrolet
  15. Audi

Lue myös:

    Uusimmat