Ruotsin kaksinkertaiselta olympiavoittajalta suora vastaus sodan uhkaan – "Minä olen mukana"

Tällainen oli Ukrainan sodan ensimmäinen viikko:"Ratkaisevaa käännettä ei nähty" 4:41
Katso videolta: Tällainen oli Ukrainan sodan ensimmäinen viikko.

Pekingin talviolympialaisissa kaksi olympiakultaa pikaluistelussa voittanut Ruotsin Nils van der Poel päättää uransa 25-vuotiaana. Ruotsalainen kertoi omia ajatuksiaan muun muassa Ukrainan sodasta Expressenin haastattelussa.

Van der Poel voitti viime vuonna maailmanmestaruuden 5000 ja 10000 metrillä. Tänä vuonna kultaa tuli molemmilta matkoilta Pekingin talviolympialaisissa. Hän aikoo vielä kilpailla viikonlopun MM-kisoissa Norjassa ja Heerenveenissä viikon päästä, mutta sen jälkeen ura on ohi.

– Olen kokenut sen, minkä olen halunnut kokea. Aion olla luisteluharrastaja lopun elämääni, van der Poel totesi.

Ruotsalainen keräsi suurta kansainvälistä huomiota, kun hän antoi toisen kultamitalinsa Angela Guille, joka on vangitun ruotsalais-kiinalaisen kustantajan Gui Minhain tytär. Van der Poel halusi elellään tuoda näkyvyyttä Kiinan ihmisoikeustilanteelle ja antaa painetta Kiinalle Gui Minhain vapauttamiseksi.

Ukrainan sodallakin on ollut oma vaikutuksensa van der Poeliin, joka on jääkäri. Ruotsalainen ei säästele sanojaan puhuessaan Ukrainan tilanteesta.

– Se on täysin tuomittavaa, että diktatuuri, jota johtaa yksi tollo, aloittaa liikekannallepanon ja päättää rajoittaa itsenäisen demokratian vapautta. Se on päin helvettiä kaikilla tavoin, van der Poel sanoi.

– Uskon, että asiasta puhuminen ja ajatteleminen on vaarallista, mutta se on todella paljon vaarallisempaa olla hiljaa ja ajattelematta. Sitten yritän olla kommentoimatta asioita, joista en ole lukenut, van der Poel jatkoi.

Ruotsalaiselta kysyttiin myös ajatusta siitä, miten hän sotilaana näkee nykytilanteen.

– Jos liikekannallepano tulee, niin minä olen mukana, van der Poel päätti.

Lue myös:

    Uusimmat