Legendaarinen amerikkalaisnäyttelijä Dick Van Dyke täytti viime joulukuussa sata vuotta.
Sata vuotta täyttänyt amerikkalainen näyttelijä Dick Van Dyke kertoo, että hänen pitkä ikänsä johtuu positiivisesta elämänasenteesta ja siitä, että hän ei vihastu koskaan.
Tiedesivusto Science Alertin artikkelissa todetaan, että Van Dyken väitteissä on tieteellisestikin tarkasteltuna totuuden siemen.
Pitkäikäisyys on toki monen osatekijän, kuten geenien ja elämäntapojen summa.
Artikkelissa kuitenkin huomautetaan useiden tutkimusten osoittaneen, että stressitasojen pitäminen matalalla ja optimistinen ajattelumalli korreloivat pitkäikäisyyden kanssa.
Optimismilla pidempää ikää
Vuonna 2019 julkaistussa brittitutkimuksessa on todettu, että optimistisemmin elävät ihmiset elävät 11-15 prosenttia pitempään kuin pessimistiset ihmiset.
Vuonna 2022 tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin puolestaan peräti 160 000 naista, jotka edustivat erilaisia etsinisiä taustoja. Tutkimuksessa tultiin siihen johtopäätökseen, että optimistisemmat naiset yltävät luultavimmin 90 vuoden ikään.
Optimistisilla ihmisillä vaikuttaa olevan paremmat keinot kontrolloida vihaa ja kiukkua. Artikkelin mukaan tämä on oleellinen asia, sillä vihalla voi olla merkittäviä vaikutuksia koko keholle.
Etenkin miehillä viha vapauttaa stressihormoneja, jotka puolestaan voivat vaikuttaa kielteisesti sydämen ja verenkiertoelimistön hyvinvointiin. Kroonisen stressin on havaittu altistavan ihmisiä aivohalvauksille, sydänsairauksille ja kakkostyypin diabetekselle. Nämä sairaudet aiheuttavat hurjat 75 prosenttia ennenaikaisista kuolemista.
Stressin on todettu myös kiihdyttävän vanhenemista, koska stressi häiritsee solujen uudistumista.
Optimistisesti elävien ihmisten on myös havaittu suuntautuvan vahvemmin terveellisiin elämäntapoihin. Dick Van Dyke itsekin pyrkii treenaamaan kolme kertaa viikossa

