Poliisi epäilee kahdeksaa ihmistä törkeästä ihmiskaupasta Kajaanissa. Joukkio pakotti uhrin työhön ja hyväksikäytti häntä taloudellisesti.
Kajaanissa toisen rikosjutun sivujuonteena paljastunut törkeä ihmiskauppatapaus etenee syyteharkintaan.
Rikoskokonaisuus tuli poliisin tietoon marraskuussa 2024, kun poliisin muun tutkinnan yhteydessä tapaama ihminen kertoi olleensa pari viime kuukautta rikoksesta epäillyn seurassa mutta ei muistanut tarkasti, mitä oli tapahtunut.
Poliisi alkoi esitutkinnan edetessä epäillä, että kyseinen ihminen voi olla ihmiskaupparikoksen uhri.
Poliisin näkemyksen mukaan uhrin tila oli turvaton ja hän oli merkittävän riippuvainen epäillyistä.
Lue myös: Ihmiskaupparikoksesta epäilty vangittiin Kajaanissa
Hyväksikäyttö oli laajalti tiedossa
Uhriin liittyvä toiminta ja taloudellinen hyväksikäyttö oli poliisin mukaan laajasti tiedossa epäiltyjen lähipiirissä.
Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan uhrilla oli teetetty pakkotyötä ja hänet oli saatettu ihmisarvoa loukkaaviin oloihin.
Epäillyt myös rajoittivat uhrin liikkumista, kohtelivat häntä halventavasti ja värväsivät tämän tekemään rikoksia. He hankkivat tai yrittivät hankkia tämän nimissä pankkikortteja, lainoja ja autorahoituksia.
Onnistuneesti rahoitetut autot menivät epäiltyjen ja heidän lähipiirinsä käyttöön.
– Poliisi epäilee, että rikoksesta epäiltyjen tekijöiden tarkoituksena on ollut saada maksimaalinen hyöty uhrista kaikin mahdollisin keinoin. Uhrilta saadun rahallisen rikoshyödyn arvioidaan olevan yli 100 000 euroa, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

