Jukolan viesti päättyi ruotsalaisjuhliin – kolmossijasta suomalaiskamppailu: "Eetu syö pikkupoikia aamupalaksi"

Ruotsalainen Stora Tuna voitti suunnistuksen suurviestin viidennen kerran peräkkäin. Kolmossija ratkottiin suomalaisjoukkueiden taistossa.

Jukolan viesti päättyi ruotsalaisjuhliin, kun Stora Tuna ja OK Linné ottivat kaksoisvoiton sunnuntaina Kauhavalla. Voitto maailman suurimmasta viestisuunnistuskilpailusta oli joukkueelle jo viides peräkkäinen.

Ruotsalaisjoukkueiden välinen ero oli lähes 12 minuuttia.

Kolmanneksi huikean suomalaistaiston päätteeksi kipusi Ikaalisten Nouseva-Voima, jolle sijoitus on paras sitten vuoden 1979. Parhaimmillaan seura on yltänyt Jukolassa toiseksi vuonna 1972.

Ikaalisten joukkue ei ennen toiseksi viimeistä osuutta ollut vahvimmilla kamppailussa kolmannesta sijasta, kun eroa muihin kärkipään suomalaisjoukkueisiin oli kertynyt noin kolme minuuttia.

– Kyllä tiesin, että sijoja voi nousta, mutta olihan tämä nyt ihan huikea ankkuriosuus. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Eetu syö pikkupoikia aamupalaksi edestään, kommentoi Eetu Savolaisen ankkuriosuudelle lähettänyt Teemu Oksanen.

Savolainen huomasi heti lähdössä, että juoksu kulkee. Hän oli kisan nopein ankkuri.

– En edes ajatellut sijoituksia sen kummemmin. Oikeastaan viimeisellä rastilla vasta kuulin, että kolmantena ollaan, hän sanoi.

– Kyllähän Jukolassa aina kulkee. Kiva näin, jatkoi Savolainen rennosti.

Vaikka onnittelut lähtivät Ikaalisten leiristä myös muille suomalaisjoukkueille, ei Oksanen malttanut olla kuittaamatta tamperelaisille.

– No Pyrintöhän on vähän semmoinen arkkivihollinen, että kyllähän se hyvältä tuntui heidät voittaa.

Pyrintö ei hävinnyt huonoille

Tampereen Pyrintö joutui viime vuoden tapaan tyytymään neljänteen sijaan. Päällimmäiset ajatukset olivat kuitenkin myönteisiä.

– Sillä tavalla kaksijakoiset fiilikset, että aina haluttaisiin sinne korkeimmille sijoille. Kun katsoo muita ja sitä, kuinka hyvässä kunnossa he ovat, niin tähän täytyy olla tyytyväinen, Pyrinnön avausosuuden suunnistanut Anton Kuukka kertasi.

Kauhavalla kisattu Jukolan viesti oli historian 75:s. Kuukka on ollut mukana Jukolan viestissä vuodesta 2011.

– Hieno Jukola taas takana, ja tästä pystytään varmasti jatkamaan harjoittelua hyvillä mielin, jotta päästäisiin sinne absoluuttiselle huipulle.

Taistossa kolmannesta sijasta oli Pyrinnön ja "Nouskin" lisäksi mukana Kalevan Rasti, joka sijoittui lopulta viidenneksi.

Stora Tunan hallintaa Kauhavalla

Stora Tuna kahmaisi Kauhavalta paitsi historiallisen viidennen peräkkäisen Jukolan viestin voiton myös ykkössijan lauantaina suunnistetusta Venlojen viestistä.

Stora Tunan Jukola-joukkueessa on tapahtuman Jukolan veljeksiin viittaavaan taustaan sopivasti veljeskaarti. Joakim, Viktor, Jesper ja Emil Svenskin lisäksi ylivoimaiseen voittoon yltäneessä borlängeläisjoukkueessa kilpailivat Olle Kalered, Ville Johansson ja Henrik Johannesson.

Venloissa Stora Tunan 19-kertainen suunnistuksen maailmanmestari Tove Alexandersson johdatti joukkueensa voittoon ylivoimaisen ankkuriosuutensa avulla.

Edellisen kerran sama seura on voittanut molemmat viestit 33 vuotta sitten.

Lue myös:

    Uusimmat