Tero Seppälää sattui.
Ampumahiihdon maailmancupin päättäneen miesten miesten yhteislähtökilpailun Oslon Holmenkollenilla voitti Norjan Johan-Olav Botn ennen Saksan Philipp Nawrathia ja kokonaiscupin voittajaa, Ranskan Eric Perrot'ta. Suomalaisista mukana oli Tero Seppälä, jonka kisa mureni kaatumiseen jo ensimmäisellä kierroksella. Seppälä jäi muista ja hiihti loppuun yksin sijoittuen viimeiseksi eli 30:nneksi.
Maailmancupin kokonaispisteissä Seppälä oli 23:s. Paras sija oli 12:s, jolle hän ylsi kahdesti.
– Aika kivulias kilpailu. Täysi työ selvitä maaliin kaatumisen jälkeen. Se on nyt tehty, ja seuraavaksi saa huilia, Seppälä sanoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.
– Kauteen mahtui hyviä suorituksia, mutta kokonaisuutena jäin tavoitteista. Pariviestit Suvin (Minkkinen) kanssa olivat mahtavia, ja viesti miesten kanssa Kontiolahdella jää mieleen. Kotikisat muutenkin olivat hieno kokemus. Henkilökohtaisilla matkoilla jäi parannettavaa ensi vuoteen.
Minkkinen: "Kausi on ollut huikea"
Suvi Minkkinen päätti pitkän ja paljon riemua sisältäneen maailmancup-kauden 16. sijaan yhteislähdössä. Yhden sakon ampunut Minkkinen hävisi kisan voittaneelle Italian Lisa Vittozzille minuutin ja 28,6 sekuntia.
Minkkinen ampui kisan ensimmäisen laukauksensa ohi, mutta osui loput 19 kutia. Sijoitus jäi kuitenkin kohtuullisen heikoksi, koska hiihtoajoissa Minkkinen oli vasta 27:s.
Minkkinen kuvaili, kuinka lauantainen takaa-ajokisa ja siinä menetetty takaa-ajocupin voitto painoivat vielä kauden päätöspäivänä.
– Lauantaissa oli paljon latausta ja pettymys, minkä seurauksena keho ja mieli olivat väsyneet. Tulin tänään (sunnuntaina) hoitamaan viimeisen työpäivän ennen lomaa, eikä tänään ollut tarjota enempää iskukykyä. Kohtalainen ja ehjä kilpailu väsyneellä kropalla, Minkkinen summasi.
Maailmancupin voitti Ranskan Lou Jeanmonnot ennen Ruotsin Hanna Öbergiä ja kolmanneksi päätöskisan voitolla noussutta Vittozzia. Ruotsin Elvira Öberg oli neljäs ja Minkkinen viides. Minkkinen voitti kaudella yhden kisan ja oli viidesti toinen. Takaa-ajon cupissa Minkkinen oli toinen ja sprintticupissa viides.
– Saavutin tavoitteet, mitä oli, eli mitalin olympialaisista. Kaikki muu on ollut siihen vain plussaa päälle. Näen, mitä voi olla mahdollista asettaa tavoitteeksi tulevaisuuteen. Kausi on ollut huikea, vaikka tässä kohtaa vain muistaakin viimeiset kilpailut, Minkkinen totesi.
– Kiva joka tapauksessa, kun kansainvälinen kausi on nyt ohitse.
Kauden tilastoissa Minkkinen oli aivan kärkipäätä ammunnassa: yli 500 laukausta ampuneista hän oli tarkin osumaprosentillaan 90,8, ja päälle 400 laukausta ampuneistakin edelle ylsivät vain Saksan Vanessa Voigt (92,5) ja Ranskan Camille Bened (91,4). Hiihtotilastossa Minkkinen oli 20:s ja otti siinä takkiin kaikilta niiltä neljältä, jotka kokonaiscupissa ylsivät hänen edelleen.
