Jorma Uotinen on säästynyt uransa aikana suurimmilta vammoilta. Lähes tanssijanuran tuhonneesta terveyshaasteesta Uotinen ei ole sen sijaan pitänyt kovaa meteliä.
Jorma Uotisen poikkeuksellinen lahjakkuus oli jo 19-vuotiaana kaikkien nähtävillä. Lupaavat tulevaisuudennäkymät katkesivat veitsellä leikaten, kun nuori mies sairastui viruspohjaiseen hermotulehdukseen.
Uotinen halvaantui ja menetti puhekykynsä.
− En ole tehnyt asiasta koskaan numeroa, minulle vain sattui käymään sillä tavalla, Uotinen toteaa.
Viisas lääkäri ilmoitti potilaalleen heti alkuun, että tilasta voi parantua. 19-vuotiaana ihminen on toivoa täynnä. Uotinen päätti, ettei hän jää pyörätuoliin istumaan.
Sitkeä treeni tuotti lopulta tuloksia.
− Päivä, jolloin pystyin itse viemään haarukan suuhun, oli valtava asia. Sitä ei voi tajuta, ellei ole itse kokenut.
− Uravalinnan kannalta kokemukseni oli ratkaiseva. Ymmärsin, mitä liike ja liikkeen millimetri ovat, Uotinen kertoo.
Uupumus pysäytti
Uotinen on käynyt läpi myllerryksen myös henkisellä puolella. Pysähdys tuli 1990-luvun loppuvaiheessa.
− Olin johtanut melkein kymmenen vuotta Kansallisbalettia. Kyseessä on iso laitos ja koneisto. Siinä voi tapahtua myös väsymystä.
Samaan aikaan myös Uotisen henkilökohtaisessa elämässä tapahtui isoja muutoksia. Hän tajusi, että nyt on pysähdyksen paikka.
− Olin vuoden niin, etten tehnyt lainkaan koreografioita. Uupumus ei ole mitenkään tavatonta tai häpeällistä, Uotinen muistuttaa.
Kestävä keho
Keho on tanssitaiteilijan työkalu, joka joutuu uran mittaan koetukselle. Hermotulehduksen laukaiseman koitoksen jälkeen Uotinen on säästynyt suurimmilta vammoilta.
