Mainos

Joanna Kuvaja muistelee ikimuistoista haastatteluaan Priscilla Presleyn kanssa: "Hän oli niin elegantti!"

Joanna Kuvaja haastatteli Priscilla Presleyn vuonna 2018. Kokemus jätti tv-juontajaan vaikutuksen.

Huomenta Suomi -ohjelmasta tuttu Joanna Kuvaja nähdään Viiden jälkeen -uutuusohjelman toisena juontajana. Uuteen haasteeseen astelee hänen ohellaan Baba Lybeck. Viiden jälkeen on Suomen ensimmäinen alkuillan ajankohtaisohjelma.

Ohjelma pureutuu päivän puhutuimpiin uutisiin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana. Ohjelmassa on myös päivittäin yksi tunnettu vieras.

– Urallani siisteintä on ollut kohdata hienoja ihmisiä ja käydä heidän kanssaan keskusteluja, jotka monesti muuttuvat haastattelussa suunniteltuakin paremmiksi, Kuvaja kertoo.

Mielenkiintoiset ihmiset ovat niitä, joita Kuvaja ohjelmalta erityisesti odottaa. Jos hän voisi haastatella kenet tahansa, hän haluaisi mukaan Vesa-Matti Loirin.

– Hän on ihminen, jota olen aina katsonut korkealle ylöspäin, niin ihmisenä, taiteilijana kuin koko hänen uransa kannalta, hän perustelee.

Alkusyksyn aikana hän haluaisi nähdä studiossa myös energisen Aira Samulinin.

– Hänen elämäntarinansa on niin laaja, että se on ollut vain pienen pieni pintaraapaisu niistä tarinoista, mitä hänellä olisi vielä kerrottavanaan.

Raviohjelmista osaamistaan aamutelevisioon ja muihin juontotehtäviin laajentanut Kuvaja kertoo, että yksi hänen ikimuistoisimpia haastattelujaan oli Elvis Presleyn ex-vaimon Priscilla Presleyn kanssa. Edeltävänä iltana haastattelu vielä mietitytti. 

– Hänellä on taustallaan vaikuttava elämä. Täältä lintukodosta käsin on todella vaikeaa ymmärtää tuollaista kaikkea, se oli ihan mielettömän hienoa.

Kuvaja kertoo, että pelkästään näyttelijän tapa puhua ja kertoa asioista teki vaikutuksen. Presleyn stylisti käänsi jokaisen hiussuortuvan paikalleen ja istuma-asento oli määritelty tarkkaan.

– Hän oli niin elegantti! Harvoin meidän kotimaassamme ihmiset ovat niin mediakoulutetusti. Se kokonaisuus oli niin glamour ja amerikkalainen. Se on varmasti haastattelu, jonka muistan aina.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja