Jere, 4, hukkui mökkirantaan, suru ajoi perheenäidin huume- ja rikollismaailmaan: "Pelkäsin, että joku kysyy, mitä minulle kuuluu"

Pia Sepon, 55, lapsi menehtyi mökin rantaan ainoastaan nelivuotiaana. Perheenäiti turrutti pohjattoman surunsa päihteisiin. Yksi kysymys sai Pian hakemaan apua yli 15 vuotta pojan kuoleman jälkeen. 

Kesällä 2001 Pian perhe aloitti loman mökillä niin kuin aiempina vuosina. Mökin piha oli tuttu ja lapset saivat leikkiä keskenään aikuisten karistaessa vuoden työmurheet harteilta. 

Yksi Pian lapsista, nelivuotias Jere, touhusi mökin rannassa. Aikuisten silmien ulottumattomissa pikkupoika yritti hypätä soutuveneeseen. Hyppy jäi lyhyeksi. Jere hörppäsi vettä ja löi päänsä. 

Mitään ei ollut tehtävissä.

– Tuo kesä muutti elämäni suunnan. Se oli radikaali muutos, joka vei minut lopulta vankilaan, Pia kuvailee.

Ujo nuori haki kaljasta rohkeutta

Pia on alkoholisti ja entinen huumeidenkäyttäjä, joka on nyt ollut kuivilla neljä vuotta. 

Alkoholiin hän tutustui ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Ulospäin normaalilta näyttänyt lapsuuden perhearki tuntui Piasta turvattomalta ja valheelliselta. 

– En saanut kasvaa oikeaan mittaan kotona. Olin jo pienenä ujo ja pelkuri. Kaljan kautta sain rohkeutta olla minä. 

Jo pienenä Pia häpesi itseään. Vaikka tyttö oli langanlaiha, hän piti itseään lihavana, rumana ja tyhmänä. Kuva itsestä oli lapsesta alkaen vääristynyt. 

Vanhemmiltaan hän muistaa saaneensa ainoastaan yhden neuvon.

– Rahat kaljaan ja tupakkaan piti itse hankkia. Se minulle kotona opetettiin, Pia kertoo.

Ensimmäisten kaljareissujen jälkeen Pia erkaantui perheestään ja alkoi viettää yhä enemmän aikaa kavereillaan. Kaverien vanhemmat olivat joko itse päihteidenkäyttäjiä tai töiden takia paljon poissa kotoa. 

Katso myös: Henna, 36, pakeni kotioloja huumehelvettiin jo rippikouluiässä – kertoo nyt julmasta maailmasta, jossa viimeinen kauppatavara on oma vartalo

3:46

Pia ajatteli päihteiden kuuluvan nuoruuteen. Yläasteikäisen teinin viikonloput olivat alkoholin värittämiä, ja jo 14-vuotiaana hän vietti aikaa huomattavasti vanhempien miesten kanssa. 

Parisuhde täysi-ikäiseen ja alkoholinkäyttö toivat valheellista turvaa.

Äitiys pelasti "varmalta kuolemalta"

Pia kahlasi huonoilla arvosanoilla peruskoulun läpi ja tuli 18-vuotiaana raskaaksi. 

– Olin jo tuolloin täysi deeku. Niissä piireissä olin tullut kaltoinkohdelluksi ja hyväksikäytetyksi.  

Esikoislapsi muutti arkea parempaan. Pian mukaan lapsen syntymä pelasti hänet varmalta kuolemalta. 

Nyt Pia kutsuu aikaa "nukkekotielämäksi". Hän piti kodista huolta ja hankki töitä, vaikka kouluttamattomana se ei ollut helppoa. Pia piti huolen, että lapset kulkivat aina siisteissä vaatteissa. 

– Hoidin perhettä samalla tyylillä kuin omat vanhemmat. Päihteet kuitenkin kulkivat siellä taustalla.

Murtunut ja päihtynyt äiti lohdutti muita

Kesällä 2001 tapahtunut tragedia laittoi Pian aivot ”robottivaihteelle”. Siisti koti jäi rajun päihde-elämän runtelemaksi. 

Huumeiden avulla Pia yritti hallita surua ja lopulta hän olikin aivan turta. 

– Lapseni hautajaisissa luin itse kaikki adressit ja lohdutin muita ihmisiä. Hallitsin itkuni amfetamiinilla, vaikka olin täysin murskana sisältä. 

Hautajaisten jälkeen Pia ei pystynyt olemaan enää äiti muille lapsilleen. Vuosia pystyssä ollut nukkekoti lyyhistyi. 

– Lapset menettivät äidin, joka oli pitänyt heistä huolta. He jäivät ikään kuin tyhjän päälle.

Pia ei ajatellut enää muuta kuin päihteitä. Hän teki töitä, mutta niitäkin huumeiden voimalla.  

– Yritin silti ylläpitää kulissia, Pia kertoo huuruisista vuosista.

Eräänä viikonloppuna Pia tapasi baarissa miehen, jolla oli rikostaustaa. Elämä luiskahti vielä syvemmälle huume- ja rikollismaailmaan. 

Myöhemmin Pia avioitui toisen rikollisen kanssa. Henkirikoksesta tuomittu sulhanen tuotiin häihin vartijoiden saattamana.

– Vietin hääyön yksin ja muistan, kuinka heräsin olohuoneen pöydän alta ja pohdin, kuinka surullinen ja yksinäinen vaimo olen. 

Lopputili ajoi syvempään ahdinkoon

Kun miesystävä ja kaverit huomauttivat Pian aggressiivisesta humalakäyttäytymisestä, hän siirsi painopisteen yhä enemmän huumeisiin.

Vaikka Pia käytti myös kovia huumeita, hän ei itse pitänyt itseään riippuvaisena.

Vuonna 2005 Pian työpaikalla huomattiin, että kaikki ei ole kunnossa. Kun työpaikalta vaadittiin menemään huumetestiin, Pia otti lopputilin.

– Se mursi loputkin maailmastani. Jäin yksin huumeiden ja itseni kanssa. Tuli lisää velkaa ja vaikeuksia.  

Pia ei kuitenkaan koe koskaan jääneensä täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Päihdevuosinaan hän opiskeli itsensä sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi että puuartesaaniksi.

– Onni on ollut, että en koskaan näyttänyt rapajuopolta, vaikka todellisuudessa olinkin.  

Vankilassa selvinpäin 

Työtön äiti muutti toiselle paikkakunnalle, jotta pääsisi eroon vahingollisesta elämästä. Pian hän alkoi välittää huumeita muille ja syyllistyi myös liutaan muita rikoksia.   

Kun Pia jäi kiinni, hän muistaa poliisin ihmetelleen hänen puhtoista rikosrekisteriään. Hän itse muistaa miettineensä, kuinka tässä näin pääsi käymään. 

Huhtikuussa vuonna 2007 Pia tuomittiin törkeästä varkaudesta, törkeästä petoksen yrityksestä, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja törkeästä huumausainerikoksesta. 

Katso myös: Taposta vankilaan joutunut Christine kertoo, millainen rikollismaailma on naiselle.

11:54

Ensikertalaisena Pia istui Vaasan vankilassa puolet tuomiosta, vuoden ja seitsemän kuukautta. Tuomio katkaisi päihdekierteen.

– Olin vankilassa selvinpäin koko ajan. Se oli alkoholistille osoitus siitä, että pystyn tähän, jos haluan. Kuvittelin olevani parempi kuin muut.  

Vapautumisen jälkeen Pia ei ollut pitkään selvinpäin.

84 tölkkiä + viikonloppukaljat

Vuonna 2013, kun takana oli tuhansia humalassa vietettyjä öitä, Pia viimein havahtui siihen, kuinka oli antanut elämänsä valua hukkaan. 

Monien muiden suomalaisten tapaan hän vietti tammikuun korkki kiinni. 

– Muistan edelleen ne kolme viimeistä päivää, miten hammasta kiristi. Toivoin vain, että saisi jo avata tölkin.

Helmikuussa Pia alkoi taas juomaan, mutta päätti laskea, kuinka paljon alkoholia kuluu. Hän piirsi almanakkaan jokaisesta juodusta tölkistä yhden viivan. 

Kuun lopussa hän oli ostanut 84 tölkkiä kaljaa.

– Lisäksi viikonloppuisin sain kavereilta kaljaa. Niitä en tietenkään merkannut. 

Vaikka tölkkivuori herätteli, raitistuminen alkoi vasta neljä vuotta myöhemmin.  

Yksi kysymys sai hakemaan apua

Neljä vuotta sitten Pia oli viisikymppinen äiti ja mummo, jonka jokainen ihmissuhde oli perustunut päihteidenkäyttöön.

– Pojan kuoleman jälkeen suoritin elämää seurauksista välittämättä. Eniten pelkäsin, että joku kysyy, mitä minulle kuuluu. 

Kesällä 2017 Pia valmisteli lapsensa häitä, kun tajusi, että mikään ei tunnu enää miltään. Päihteet olivat turruttaneet viimeisetkin tunteet pois.

Kuntouttavassa toiminnassa Pialta kysyttiin, onko hän rakastunut, kun näytti niin onnelliselta. Asia oli kuitenkin päinvastoin.

– Purskahdin itkuun. Sen jälkeen lähdin hakemaan apua. Se oli ensimmäinen kerta, kun halusin itse apua. Aiemmin olin aina vaihtanut aihetta, kun joku kysyi asiasta. 

Pia muutti elämäntapansa täysin. Päihteet jäivät ja tilalle tulivat jooga ja terveellinen ruokavalio.

Lääkkeistä hän ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan ja yritti salata asian pitkään.

– Yksi pahimpia ongelmiani oli särkylääkkeet. Olin syönyt 24 erilaista pilleriä särkyyn. Kadulta ja apteekista. Se oli jäätävä määrä. 

"Sisältäni lähti iso möykky" 

Pia jatkoi Turkuun Minnesota-hoitoon, jota pitää edelleen käänteentekevänä.

Yhdellä luennolla eräs päihdekuntoutuja vertasi päihderiippuvuutta diabetekseen. Silloin Pia ymmärsi olevansa sairas, eikä "selkärangaton idiootti"

– 28 päivässä sain ymmärryksen siitä, minkä sairauden kanssa olin taistellut koko elämäni. Muistan sen kevyen olotilan. Ikään kuin sisältäni olisi lähtenyt iso kivimöykky.

Pikkuhiljaa Pia alkoi itsekin avautua enemmän.  

– Annoin tulla kaiken niissä keskusteluissa. Avauduin pojan kuolemasta ja kuinka miehet käyttivät hyväksi. Kaiken päällä oli katkeruuden leima. Ne tulivat todella syvältä.

Lauantaisin Pia osallistui tilaisuuksiin, jossa alkoholismiin sairastuneiden läheiset kertoivat omista tunteistaan. Vaikka Pian omat läheiset eivät päässeet paikalle, tunteet tulvivat pintaan.

– Itkin neljä lauantaita. Se oli häpeää ja syyllisyyttä siitä, mitä kaikkea olen aiheuttanut lapsilleni, puolisoille ja vanhemmille.  

Yksi Pian terapian väline on ollut kirjoittaminen. Sen avulla hän on käsitellyt häpeää, surua ja pelkoa. 

Kannustavat kommentit sosiaalisessa mediassa muistuttavat, että hän ei ole enää yksin tai ulkopuolinen.  

"Puhun asioista, joista muut eivät vielä uskalla" 

– Tulit pienenä siemenenä ja kasvoit isoksi puuksi, Pia muistaa edelleen nuo terapeutin sanat, kun kuntoutusta oli takana jo kuukausia.  

Nyt Pia on valmistunut lähihoitajaksi ja tekee sijaisuutta päihdetyön ohjaajana. Hän haluaa käyttää omia kokemuksiaan muiden auttamisessa.

– Ajattelen, että tehtäväni on puhua niistä asioista, joista muut eivät vielä uskalla.

Vaikka Pia haluaakin kantaa itse vastuun valinnoistaan, hän pohtii, miksei kukaan huomannut, kuinka hänen elämänsä muuttui pojan kuoleman jälkeen.  

– Olen osittain jopa vihainen, miksi kukaan ei huomannut ja auttanut sitä uppiniskaista naista. Olen miettinyt, että jos joku olisi sanonut suoraan, että olen narkkari ja rikollinen, olisiko tieni ollut lyhyempi.    

Toisaalta moni Pian läheinen ei osaa vieläkään sovittaa häntä huumeidenkäyttäjän muottiin.

– Se, että käytin, oli monien mielestä ymmärrettävää, sillä lapseni oli kuollut.  

Jos aiemmin Pia salasi tunteensa, nyt hän puhuu kokemuksistaan avoimesti. 

– Haluan puhua, jotta saataisiin alkoholismille tavalliset kasvot. Alkoholisti ei aina ole puistonpenkillä istuva kassialma. Se voi olla yhteiskunnassa se henkilö, joka näyttää siltä, että pärjää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja