Jenni Kokander paljastaa erikoisen kohtaamisen kulisseissa – tapasi fanittamansa sketsihahmon Putouksen ensimmäiseltä tuotantokaudelta: "Eilen se oli ihan oikeasti siinä"

Jenni Kokander tunnustautuu usean Putouksessa nähdyn sketsihahmon faniksi.

Putouksessa viimeksi vuoden 2019 ihastuttanut näyttelijä Jenni Kokander nähdään mukana Putous Allstarsin kokoonpanossa tulevana lauantaina, kun televisiosta nähdään ohjelman kolmas suora lähetys. Kokander on nähty Putouksessa mukana vuosina 2014-2017 sekä 2019. 

Näyttelijä kertoo saaneensa vuosien varrella runsaasti viestejä ihmisiltä, jotka ovat toivoneet Kokanderin paluuta Putoukseen. Vaikka näyttelijä muistelee nauraen poistuneensa Putouksesta ensimmäistä kertaa jokseenkin näyttävästi, hän toteaa, että kaikki tiet vaikuttavat lopulta johtavan takaisin ohjelman pariin. 

Formaatti itsessään on Kokanderin mielestä ainutlaatuinen muun muassa sen suhteen, kuinka tiiviiksi ohjelman tekijäporukka on hitsautunut. Vaikka yhteistyöstä Putouksen parissa olisi vuosia aikaa, side on vahva tuotannon jäsenten välillä. 

– Tuolla kun käy tekemässä muita töitä ja vastaan tulee niin sanottu Putous-näyttelijä, joka on ollut mukana tekemässä Putousta, tai vaikka joku kameramies, joka myös on ollut mukana tekemässä ohjelmaa, niin siinä on semmoinen joku tunne, että kuuluu johonkin tiettyyn porukkaan. Että se on vähän semmoinen Putous-perhe -tyyppinen asia. 

Kokander muistelee, kuinka vuonna 2014, kun hän oli aloittamassa ensimmäistä kauttaan Putouksen parissa, hän sai odottamattoman kannustuksen näyttelijäkollegaltaan ja Putouksen konkarilta Aku Hirviniemeltä kaksikon ollessa kuvaamassa yhteistä elokuvaprojektia.

– Silloin oli vielä supersalaista, että ketkä ovat ne tulevat Putous-näyttelijät, ja Aku oli jostain kuullut, että mä olen mukana. Niin kuvauspäivän päätteeksi, kun hän halasi mua, niin hän sanoi korvaani, että "mä tiedän, että sä olet mukana, että tsemppiä syksyyn", Kokander kertoo. 

Näyttelijä fiilistelee sitä, kuinka Putouksessa näyttelijät eivät kilpaile keskenään, vaan ohjelmaa tehdään toisia tukien ja hauskaa pitäen. 

– Kun saat toisen näyttämään hyvältä, niin näytät itsekin hyvältä. 

Erityisen innoissaan Kokander on ollut kuluvalla viikolla työskennellessään siitä, että hän on päässyt tapaamaan fanittamiaan sketsihahmoja, kuten Antti Tuomas Heikkisen rakastetun Yölinnun kevään 2020 tuotantokaudelta.

– Me emme siis tunteneet Antin kanssa entuudestaan yhtään, mutta viime kaudella etsin hänet Instagramissa ja laitoin hänelle siellä viestiä, että vitsi mikä hahmo! 

Lisäksi tällä viikolla Kokander pääsi tapaamaan legendaarisen, näyttelijä Riku Niemisen luoman hahmon Putouksen alkuajoilta. 

– Mä tapasin eilen Kete Rahkosen, mitä ihmettä! Silloin kun Kete Rahkonen on ollut Putouksessa, niin mulla ei ollut mitään hajua, en olisi koskaan ajatellut, että olisin joskus Putouksessa. Olin vaan katsonut sitä Kete Rahkosta nöyrää ihailua ja fanitusta tuntien kotisohvilla. Ja sitten eilen se oli ihan oikeasti siinä, niin se oli ihan merkillistä!

Kokander ei kuitenkaan paljasta, liittyikö Kete Rahkosen tapaaminen siihen, että hahmo nähdään Putouksen suorassa lähetyksessä, vai oliko hän vain muuten vain piipahtamassa studiolla Niemisen toimesta, joka myös ohjaa Putous Allstarsin tänä syksynä. 

– Niin, sitä ei tiedä, että oliko Riku laittanut ne vaatteet vain päälle? Onko ohjaaja seonnut täydellisesti, kun hän kulkee tuolla ympäriinsä Kete Rahkosena?

Putous Allstars MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat