Jätä fillari kotiin, kun lähdet terassille – muista tämä nyrkkisääntö

Alkoholiin liittyvät pyöräilytapaturmat lisääntyvät terassikelien aikaan. Vaikka pyöräily sopii kesään, eivät pyöräily ja alkoholi kuulu yhteen, muistuttaa vakuutusyhtiö If.

Kun aurinko porottaa, moni ottaa polkupyörän alleen ja suunnistaa terassille. Pidempää terassi-iltaa ei kuitenkaan kannata yhdistää pyöräilyyn. Päihtyneenä huomiokyky, tilannetaju ja tasapaino heikkenevät salakavalasti.

– Kesällä alkoholin osuus pyöräilytapaturmissa korostuu selvästi. Päihtyneenä ajetaan töyssyihin ja kurvataan pusikon kautta, usein vieläpä ilman pyöräilykypärää, Ifin korvausasiantuntija Anne Koivisto kertoo vakuutusyhtiön tiedotteessa.

Joskus päihtynyt pyöräilijä selviää muutamalla nopeasti parantuvalla ruhjeella, mutta usein seurauksena on vakuutusyhtiön mukaan esimerkiksi hammasvammoja, joiden korjaaminen on työlästä. Pahimmillaan seurauksena voi olla aivovamma tai kuolema.

Liikenneturvan mukaan liikenteessä kuolee saman verran pyöräilijöitä kuin kymmenen vuotta sitten. Loukkaantumiset sen sijaan ovat pudonneet viidenneksellä muun muassa lisääntyneen kypärän käytön myötä. Vuosittain liikenteessä kuolee noin 25 pyöräilijää ja loukkaantuu noin 800.

Hyvä nyrkkisääntö on, että pyörän selkään ei kannata nousta, jos ei lähtisi ajamaan autoa.

Pyörä kannattaa mieluummin taluttaa kotiin tai jättää se kunnolla lukittuna parkkiin odottamaan selvempää päivää.

Lähde: If / Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat