Jarmo Lindbergin komentajakauden lopulla käytiin kriittistä keskustelua sotaharjoituksista Yhdysvaltojen kanssa.
Kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) avaa tuoreessa muistelmakirjassaan aiempaa tarkemmin sitä, miten hän joutui lähtemään Puolustusvoimien komentajan tehtävästä.
Lindberg kertoo, että silloisen puolustusministerin Jussi Niinistön mukaan erinäisistä sotaharjoituksista nousseiden kohujen myötä presidentti Sauli Niinistön "allergia" Yhdysvaltoja ja Natoa kohtaan oli kasvanut entisestään.
Lindberg kertoo, että vielä vuoden 2019 Bold Quest -harjoituksen valmisteluihin suhtauduttiin erittäin epäluuloisesti.
– Lokakuun lopussa minäkin sain harjoituksesta suoraa palautetta presidentiltä. Voisi jopa sanoa, että epäluulot eivät olleet vähentyneet vaan pikemminkin lisääntyneet. Oli aivan kuin harjoitusyhteistyötä painottavia aiesopimuksia Yhdysvaltojen kanssa ei olisi koskaan allekirjoitettukaan, kertoo Lindberg kirjassa.
Lue myös: Jarmo Lindberg koki pettymyksen kokoomukseen heti edustajauransa alussa: "Tuntui erikoiselta"
Kirja: Presidentti oli epäluuloinen
Lindberg oli lentäjätaustainen ja Yhdysvallat- sekä Nato-myönteinen. Jussi Niinistö kertoo Lindbergin kirjassa presidentti Niinistön kokeneen, että erityisesti Ilmavoimat jotenkin pimittivät tietoa tai menivät yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa liian pitkälle.
– Kertynyt epäluulo johti siihen, että hän (presidentti Niinistö) ei hyväksynyt esitystäni jatkokaudestasi vaan kertoi tarvittaessa jäävänsä odottamaan uutta hallitusta, kertoo Jussi Niinistö kirjassa.
